Kirjoittajalta Ceta

Ilosanoma ja taivasnäkymät 

Helposti huoli valtaa mielen, kun emme tavoita läheistä ihmistä, emme kuule hänestä. Kun hän sitten ottaa yhteyttä, sydän hypähtää helpotuksesta ja ilosta. Samoin voimme olla huolissamme, kun itse tai läheisemme joutuu vaikka leikkaukseen. Saatamme myös jännittää, kun läheisellä nuorella on tärkeä koe. Tieto siitä, että kaikki meni hyvin, toi ilon. Kuulimme arkisen ilosanoman.

Huolestunut ei juuri sillä hetkellä osaa näkyvällä tavalla iloita. Tulevaisuus saattaa huolettaa myös tarpeettoman paljon. Itse olen valitettavasti ollut usein kuin tämän kaltaisen huolen vanki. Kuitenkin Jumala on ollut hyvä. Hän on kantanut ja hän kantaa loppuun asti. Lupauksen sana antaa luottamusta ja iloa, joka on pysyvää vaikka sitä ei näkisi. Ja Raamattu on täynnä lupauksia, joissa saamme riippua kiinni.

Joskus toimimme väärin ystävää kohtaan. Välillä pelkäämme satuttaneemme toista, vaikka ei olisi tapahtunut mitään isompaa. Joskus toisen teko tai sanat painavat mieltä, ovat ehkä vahingoittaneet meitä. Anteeksianto tai anteeksi saaminen tuovat ilon. Epäsopu tai katkeruus saattavat tukahduttaa sen. Nämä ovat meille suuria asioita. Ne ovat tavallaan näkymättömiä, ja kuitenkin näkyvät koko olemuksessamme.

Kuinka suloiset ovat vuorilla ilosanoman tuojan jalat, hänen, joka julistaa rauhaa, ilmoittaa hyvän sanoman, joka julistaa pelastusta, sanoo Siionille: ”Sinun Jumalasi on kuningas!” (Jes. 52:7)
Jesajan teksti kertoi ilosanoman tuojan jaloista, ne ovat suloiset. On ehkä vaikea kuvitella aikaa, jolloin oli turvauduttava omin jaloin kulkeviin lähetteihin. Esimerkiksi tieto tilanteesta sotarintamalla saattoi tulla näin vuorten yli. Tieto rauhasta tai voitosta oli kovin odotettu. Se toi helpotuksen ja ilon. Jesaja varmasti kuvasi tuossa lainaamassani kohdassa hyvin syvällisesti pelastusta, jonka vain Jumala voi antaa. Jesaja oli näkijä ja profeetta. Hän kirjoitti ikuisesta ilosta Herrassa seuraavin sanoin:

Minä iloitsen suuresti Herrassa, minun sieluni riemuitsee minun Jumalassani, sillä hän pukee minun ylleni autuuden vaatteet ja verhoaa minut vanhurskauden viittaan, yljän kaltaiseksi, joka kantaa juhlapäähinettä niinkuin pappi, ja morsiamen kaltaiseksi, joka on koruillansa kaunistettu. (Jes. 61:10)

Jesaja puhui etukäteen pelastuksesta ja voitosta, jonka Jeesus on valmistanut meille ristinkuolemallaan. Oikeastaan jo Jeesuksen syntymä oli suuri ilo. Olemme tottuneet kuulemaan tämän jouluevankeliumissa enkelin toimiessa sanan tuojana paimenille. Ainakin oma ikäpolveni kuuli myös pienoisevankeliumin ilosanoman jo lapsena: Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä (Joh. 3:16 KR33/38). Edelliset jakeet kuuluvat näin: Ja niinkuin Mooses ylensi käärmeen erämaassa, niin pitää Ihmisen Poika ylennettämän, että jokaisella, joka häneen uskoo, olisi iankaikkinen elämä (Joh. 14,15).  Tämä viittasi ristinkuolemaan.

Jeesus kehotti opetuslapsia iloitsemaan siitä, että heidän nimensä on kirjoitettuina taivaissa (Luuk. 10:20) Kun näemme, että kristityt arvostavat ihmeitä, parantumisia ja voimallisia asioita, voimme palata tähän Jeesuksen kehotukseen. Kun näemme, että lain tai juhlapyhien noudattaminen nostetaan vaatimukseksi, saamme iloita tärkeimmästä, pelastuksen lahjasta yksin Jeesuksen varassa. Ilmestyskirjassa esiintyy Jeesuksesta Kristuksesta nimi Karitsa. Nyt täsmentyy se sama asia, että suurin ilomme on, että nimemme on kirjoitettu taivaisiin. Se on kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan. (Ilm. 21:27) Kristuksen työn tähden olemme puhtaat ja vanhurskaat, emme mitenkään muuten. On niin totta, että olemme sekä syntisiä että pyhiä samaan aikaan. Kukaan ei täytä lakia. Vain Jeesus eli synnittömän elämän.

Ilosanoman syvyys saattaa avautua vähitellen. Ymmärrys ja salattu ilo kertyy tipottain muodostaen kuin näkymättömän lähteen sisimpään. Suurinta iloa koen ymmärtäessäni, ettei pelastus ole oman onnistumiseni tai suorittamiseni perustalla. Saan jäädä Jeesuksen varaan, yksin armon turviin. Jos ilo on kohdallani kuin sisäinen lähde, voi se toisen kohdalla olla ainakin ajoittain kuin kuohuva koski. Suurin ilo kätkeytyy siihen, että opimme lisää Jeesuksesta ja kiinnitymme häneen.

Entä jos Jumalan Henki valmistelisi meidän sydämemme niin, että olisimme myös ilosanoman kertojia arjessa, hyvin vaatimattomalla tavalla. Jumala, joka tuntee jokaisen, voi antaa herkkyyttä ja viisautta. Voisimme ymmärtää, että meillä on elävä Jumala, joka rakastaa luomaansa ihmistä ja haluaa hänet yhteyteensä. Jumala voi antaa myös kaipauksen ja sanan nälän. Hän voi Henkensä välityksellä avata sanaa, mikä onkin suuri ihme ja ilo.

Joskus jäämme miettimään, että olisimme voineet sanoa enemmän pois lähtevälle. Jumala saattoi kuitenkin sanoa kauttamme paljon enemmän kuin ne sanat mitä pystyimme välittämään, ja Jumala tietää milloin kutsuu läheisen luokseen, oikean hetken.

Ilo mainitaan Hengen hedelmänä (Gal. 5). Voimme rukoilla Pyhän Hengen täyteyttä elämäämme, ja siihen meitä kehotetaankin. Jumala itse auttaa meitä Henkensä kautta siihen, että sana tulee lähelle koskettaen sisintämme, vahvistaen meitä ja synnyttäen iloa. Jumalan yhteydessä eläminen on suuri iloni. Se lahjoittaa kuin taivaan kosketuksen sisimpääni.

Itselleni kauneus, valo ja saaristoluonto tuovat paljon iloa. Joku viikko sitten seurasin kamerallani sinitiaisen poikasta. Sen suloisuus ja kauneus sai iloitsemaan. Jumalan luonto opettaa katsomaan, kuuntelemaan ja pysähtymään. Linnut lennellessään taivaalla kertovat minulle vapaudesta ja ilosta. Ne kertovat minulle kaikkeuden Luojasta. Ilman tätä maailmaa en voisi kuvitella mitä on taivaassa kerran. Raamattu kuvaa iankaikkisuutta meille tutuin sanoin ja käsittein. Silti kykenemme vain aavistelemaan mitä on iankaikkinen ilo Jumalan yhteydessä. Ceta

Pohdintaa ilosta, Keijo

Ilo yllättää tunturilla , ajatelmia kuvin, Pirkko

Nostan katseeni sinuun, Jeesus, pienoisakvarelli, Ceta Lainaus Adolf Saphirin kirjasta Kirje heprealaisille, WSOY 1899

Ystäväni uskollinen, kuva ja kiitosrukous, Lea

Sielun kotilaitumilla, runo ja kuva, Ceta

Jeesus, ilo sydämeni, Virsi 546

Sinussa iloitsevat, Psalmi 5: 12, Fredrik Wislöff hartauskirjasta Voimallinen on Hänen armonsa

Palvelkaa Herraa ilolla, Psalmi 100:2, Fredrik Wislöff hartauskirjasta Voimallinen on Hänen armonsa. Kommentti Cetalta

Seuraavan nettilehtisen aiheena on rukous. Ehkä se ilmestyy syyskuussa, jos saan aineistoa siihen mennessä. Ceta

Mistä väsynyt saa voimaa? Oletko väsynyt, kristitty ystäväni? Miten voimme auttaa toisiamme?

Meillä on kokemuksia omasta väsymisestä sekä muiden väsymisestä. Kysyn myös miten voimme auttaa toisiamme. Voisin kysyä vielä: ”Osaammeko ottaa apua vastaan?” Kristitty varmaan väsyy samoista syistä kuin muutkin, mutta onko sen lisäksi muita uuvuttavia asioita.

Armollisuus ja levosta käsin eläminen unohtuu helposti. Leikki ja omat harrastukset jäävät pois. Tai voi käydä niinkin, että harrastus muuttuu vaativaksi, vähän kuin työksi. Sosiaalisessa mediassa saan itsekin todeta, että siellä on esillä käsittämättömän upeita luontokuvia, ihania maalauksia ja muita taideteoksia. Syntyy helposti vertailua. Tällä hetkellä minua väsyttää jo ajatus opiskelusta jollain kurssilla. Kristilliset keskukset tarjoavat kursseja kirjoittajille, kuvaajille ja taiteen harrastajille samoin kuin kansalaisopistot. Itse kaipaisin juuri nyt ”kurssia” tullakseni lapsenmieliseksi ja löytääkseni leikin, levon ja luottamuksen. Jopa lähimmäisen ystäväksi perehdytetään ja kurssitetaan. Tämä on tietysti hyvä, mutta sen voi käsittää myös vaatimukseksi. Tahdon kuulla: Sinä kelpaat ilman kursseja. Saat olla yksin tai saat kulkea rinnallani. Saat olla ystävä, et siihen tarvitse mitään lisää.

Monia vuosia sitten oli avointen ovien päivä eräässä mielenterveyskuntoutujien kahvilassa. Ajattelin mielessäni, että voisin ehkä käydä kävelyllä jonkun henkilön kanssa silloin tällöin, tai olla muuten hyödyksi. Tämä auttaisi ehkä myös itseäni, olinhan uupunut ja yksinäinen uudella paikkakunnalla. Tuolla oli tarjota vain kursseja, mm. mindfulness -harjoituksista. Tämä kahvilassa piipahtaminen oli se ”minun kurssini”, joka antoi ymmärrystä siihen miten vaikeassa asemassa ovat kristityt sairastuneet, uupuneet ja yksinäiset, minäkin.

Kun ihmisen mieli järkkyy tai hän väsyy, uupuu täysin, niin yhteiskunnan määrittelemä ”hoivakoneisto” alkaa jollakin tavoin kuin omistaa nämä ihmiset ja ikään kuin suojella heitä. Samoin käy herkästi vanhuksille ja muistisairaille hoitokodeissa. Sen vuoksi on hyvä merkitä omatahtoon, että kaipaa kristillistä sanomaa ja tukea silloinkin, kun ei ehkä pysty tarvetta ilmaisemaan.  Yhteiskunta ei edusta nykyisin kristillisiä arvoja. Meidän kristittyjen olisi hyvä pitää yhteyksistä hyvä huoli, tukea toisiamme siten kuin voimme. Ei meitä jaeta terveisiin ja sairaisiin Raamatussa. Olemme ihmisiä, joiden elämään liittyy monenlaisia vaiheita. Olemme toistemme lähimmäisiä. Jako tapahtuu siinä tunnemmeko Jeesuksen Vapahtajanamme vai emmekö tunne.

Meiltä puuttuu usein oma seurakunta. Monella se on, mutta puuttuu mahdollisuus osallistua. Ajattelen tuon jakeen myös niin, että ollaan sanan äärellä ja yhteydessä toisiimme niillä tavoin kuin se on mahdollista. Jos emme saa rohkaisua sanasta ja yhteydestä toisiimme, niin tämä aika käy raskaaksi ja pyrkii vetämään meitä pois Kristuksesta. Aika muuttuu vaikeammaksi hengellisessä mielessä. Tämä olisi hyvä huomioida. Meiltä saattaa hämärtyä jopa Jumalan rakkaus meitä kohtaan.

Jeesus on Paimen. Hän huolehtii. Väsymiseen liittyy usein myös masennus. Tulee tunne, ettei kukaan ymmärrä, ei kukaan tunne minua eikä tilannettani. Hyvä Paimen tuntee. Kukaan ihminen ei tähän samalla tavalla pysty. Me ihmiset olemme vajavaisia, samoin kaikki seurakuntamme. Jeesus antoi henkensä meidän syntisten ja viallisten edestä. Tästä saamme lepoa ja lohtua. Hän asuu meissä Henkensä kautta. Hän rakastaa.

Jeesus tunsi myös tarpeemme lepoon. Niin hän sanoi heille: ”Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän”. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. (Mark. 6:31) Miten käytännöllisellä tavalla ilmenikään tässä Jeesuksen hoiva omiaan kohtaan.

Jumala tahtoo osallistua elämäämme ohjaten, rakastaen ja huolehtien. Kristus on ottanut meidät hoiviinsa, meidät liian suuriin vaatimuksiin kasvaneet, meidät unohtelevat, kipuihin väsyvät ja omaan osaamattomuuteen tuskastuvat.  Kristus on ottanut hoiviinsa meidät, jotka emme ymmärrä levähtää sillä tavoin, että todella virkistyisimme, tai emme osaa pyytää apua itsellemme, vaikka sitä olisi saatavilla. Meille kaikille rikkinäisille, osaamattomille ja väsyneille on valmistettu jo lepo ja rauha Jeesuksessa Kristuksessa. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. (Joh. 14:27)

Jumala on rakkaus. Tätä rakkautta saamme opetella tuntemaan. Ehkä murhe ja pelko eivät väsytä meitä yhtä paljon, kun ymmärrämme millaisen Vapahtajan seurassa elämme.

Ceta

Saanko minäkin polvistua tähän  , mietelmä, Pirkko

Kaksi jaekorttia -sinua kannetaan , Lea

Väsyneelle apu , Keijo

Hylkäämisen pelko, matkalle jäämisen pelko , kuvin ja sanoin, Ceta

Väsynyttä lähellä , Raamatun äärellä, liisa

Levähtäkää vähän, Fredrik Wislöff 2. , YouTube, Ceta

Kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä , Samuelin kirjojen pohjalta, Ceta

Tuo risti Golgatan, se kantaa uskovan , runo, laulu, antti.a.

Pyytäisin aineistoa seuraavaan numeroon Leenan päivään mennessä (22.7.). Mietin aihetta ilo Raamatussa ja ”ilo Herrassa”. Ja toisaalta voisimme ajatella ihan oman elämämme arkisia iloja. Toinenkin aihe pyörii mielessäni: yksinäisyys ja yhteys. Eivät nämäkään aiheet ole välttämättä kaukana toisistaan. Itse olen kyllä hyvin yksinäinen, vaikka en ole yksin. Seurakunnan aikakautena, ensimmäisen helluntain jälkeen kuvataan paljon seurakunnassa koettua yhteistä iloa.

Aiheena on ilo seuraavassa numerossa.

Erämaa Raamatussa ja Kristityn elämässä

Erämaa johdattamassa ristin juurelle

Aloitin tämän teeman sillä, että tein haun KR33/38 Raamatun nettiversiosta sanalle erämaa. Tuo sana esiintyy peräti 316 jakeessa. Voin toki ajatella, että tämähän nyt johtui vain ympäristöstä, mihin Raamatun kirjoitukset sijoittuvat. Itselleni se kuvastaa kuitenkin syvällisesti ihmisen sisäistä elämää. Erämaa pelkistää, se karsii rönsyjä. Ihminen kaipaisi jotain käsin kosketeltavaa, korvin kuultavaa, silmin nähtävää, heti saavutettavaa. Tai ihminen erehtyy kuvittelemaan, että pinnallinen, näkyvä, voimakas ja menestyvä antaisi sen syvimmän tyydytyksen.

Jumala näkee todellisuuden ja siksi hänen tiensä on toinen. Se on toinen Jumalan rakkauden ja huolehtimisen tähden. Jumalan tahto on, että kaikki voisivat tuntea hänet elämänsä matkalla, ja että kaikki pääsisivät perille.  ”Erämaa” on paikka, johon meitä välillä houkutellaan ja johdatetaan meidän parhaaksemme. Mielestäni on hyvä muistaa, että teemme matkaa kuitenkin toistemme kanssa. Saamme jakaa hengellisiä löytöjä toisillemme ja todeta ettemme ole jääneet yksin, emme ”erämaassa” emmekä muulloinkaan.

Jeesus oli erämaassa perkeleen kiusattavana 40 vuorokautta kasteen jälkeen. Tuon ajan hän oli vetäytyneenä yksinäisyyteen ja myös paastosi. Meille jaetaan evankeliumiteksteissä lähinnä se miten Jeesus vetosi Jumalan sanaan kiusaajan houkutuksia vastaan. Kiusaaja vetosi siihen, että Jumalan Poikana Jeesus voisi ottaa vallan ja kuninkuuden ilman kärsimystietä, ilman sitä mitä varten Jeesus lähetettiin pelastajaksemme.

Meillä on ainainen kiusaus ohittaa risti ja Kristuksen sovitustyö. Ristillä syntimme sovitettiin ja saimme pääsyn Jumalan yhteyteen. Risti edeltää ylösnousemusta. Ei ollut oikotietä. Ei ole oikotietä myöskään meille. Ei sivuuteta ristiä. Jumala antaa meille pysähdyspaikkoja, jotta voimme hiljentyä näkemään. Itsekin voisin miettiä etenkin nyt pääsiäisen alla miten osaisin keskittyä hengellisesti tärkeimpään. On niin paljon sitä mikä tulee kuin väistämättä näköpiiriini, sitä mikä ei ole hengellisessä mielessä tärkeää, eikä auta minua perille kirkkauteen.

Erämaa laulu/runo , antti.a.

Erämaan hiljaisessa odotushuoneessa, akvarelli ja runo, Lea

Janoinen saa juoda , kirjoitus, Keijo

Erämaa – Psalmi 63 , kirjoitus, liisa

Erämaan kätköistä löytyvät kukkaset , kuvakertomus, Ceta

Ajattelen erämaata , runo ja kuva, Ceta

Salaisuus  , runo, liisa

Tärkein kirkastuu – evankeliumin salaisuus

Mistä väsynyt saa voimaa? Oletko väsynyt, kristitty ystäväni? Miten voimme auttaa toisiamme? Jostain tämän kaltaisesta ajattelin koostuvan seuraavan nettilehtisen Armo kantaa. Pyydän aineistoa 1.5.2024 mennessä. Tuo voi olla myös julkaisupäivä, jos ei ole odotettavissa lisää aineistoa. 

Mikä olisi juuri nyt hengellisesti tärkeää?

Esitin tuon kaltaisen kysymyksen useammalle ystävälle. Miten he näkevät ajan? Mikä olisi hengellisesti arvokasta? Mihin tulisi nyt keskittyä?

Evankeliumin totuuden sanasta

Lainaus on KR38 käännöksestä poimien ja lyhentäen: …me kiitämme häntä sen toivon tähden, joka teille on talletettuna taivaissa ja josta jo ennen olette kuulleet sen evankeliumin totuuden sanassa, joka on tullut teidän tykönne, …  se kantaa hedelmää ja kasvaa, … siitä päivästä alkaen, jona te kuulitte ja opitte tuntemaan Jumalan armon totuudessa, … (Kol. 1:5-6)  

Evankeliumin totuuden sana lahjoittaa toivon, joka on talletettuna taivaissa. Evankeliumin totuuden sana kantaa hedelmää ja kasvaa. Tämä kaikki jää saavuttamatta, jos evankeliumia ei julisteta tai kuulla. Sana ”totuus” viittaa myös siihen, että kaikki puhe evankeliumista tai armosta ei tapahdu totuudessa. Silloin hedelmäkään ei ole aito, eikä toivolla ole perustaa.

Kaikkein tärkeintä olisi varmaan, että evankeliumi olisi oikea eli se olisi julistusta Jeesuksen ristin sovituskuolemasta ja ylösnousemuksesta. Synnin rangaistus on poistettu ja kuolema on voitettu. Kristuksessa on kaikki hengelliset aarteet. Meille on lahjoitettu Jumalan sana ja Pyhä Henki. Olemme päässeet lapsen asemaan. Tämä on uskomaton lahja. Ilosanoma on tarkoitettu kerrottavaksi eteenpäin. Taivaaseen talletettu toivo on suuri lohtu ja kannustin. Silti se on vielä kuin salaisuus. 

Näitä Jeesuksen sanoja olen miettinyt paljon. ”Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.” (Matt. 24:12) Jumala on rakkaus ja totuus. Jumalan antama laki ilmaisee meille oikean rakkauden Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan. Missä laki hylätään, siellä ei tunneta syntiä, parannusta eikä kaivata anteeksiantoa Kristuksen sovitustyössä. Synti, vanhurskaus ja tuomio ovat tällöin kovin outoja sanoja. Ihmisen ikuinen kohtalo ei enää kiinnosta. Vain tästä hetkellisestä, ajallisesta elämästä pyritään kantamaan huolta siten kuin Jumalan sanasta luopunut ihminen itse hyväksi katsoo. Ehkä ”laittomuus” voisi tarkoittaa jotain tämänkin kaltaista? Myös Jumalan rakkaus on tällöin hylätty, tämä Rakkaus, joka uhrasi ainoan Poikansa.

”Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi.” (Joh. Ilm. 2:4) En usko, että tässä on kyse ainoastaan rakkauden tunteiden heikkenemisestä, vaan kenties itse perustan hylkäämisestä. Jeesus on sanonut myös, ettei hän ”heitä ulos” ketään, joka tulee hänen tykönsä (Joh.6:37). Saamme vuodattaa kaikki hätämme ja murheemme Jeesuksen harteille. Jos meillä on tämä tarve, emme ole hylänneet ensimmäistä rakkautta. Rakastava Jumala kutsuu meitä lähelleen, ei työnnä pois. Kristillisiä seurakuntia ja järjestöjä kutsutaan tänäkin aikana oikealle, usein sille alkuperäiselle perustalle, jos ne ovat siitä poikenneet.

Me Jumalan omat olemme erilaisina ihmisinä osasina Kristuksen ruumiissa.  Olemme arvokkaat omalla paikallamme, ja nimenomaan siinä. Keskinäinen rakkaus ja kiitollisuus lisääntyisi, kun kukaan ei jäisi ulkopuolelle. Ei anneta rakkauden kylmetä. Jokainen Jeesukseen uskova on myös lähetetty.  Minkä Jeesus sanoi yhdelletoista opetuslapselleen ennen taivaaseen nousuaan, sen hän sanoi koko kristilliselle seurakunnalle: ”Ja minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.”(Matt.28:20)

Saamme nostaa päämme ja nähdä mitä meille on lahjoitettu Jeesuksessa Kristuksessa. Tarvitsen kristittyjen keskinäistä rakkautta, rohkaisua, rukousta ja yhteyttä enemmän kuin koskaan. Kaipaan kovasti kauneutta ja muita iloa tuovia asioita. Jumalakin tahtoo, että voimme hyvin ja säilytämme ilon ja kiitollisuuden sekä iankaikkisen elämän toivon. Tässä kaikessa tarvitsemme toisiamme keskellä arkeamme. ”Rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne.” (Jes.30:15)

Olemme voittajan puolella.

Ceta

Rauha rauhattomuuden keskellä , Keijo

Jumala on oikeassa ja ihminen väärässä , antti.a.

Valvokaa ja rukoilkaa, rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne , Ceta

Raamattu – ihmeellinen kirja! , Pirkko

Tässä ajassa ja tällä hetkellä tärkeää minulle , Pari jaekuvaa ajatuksin, Lea

Lujan kallion päällä ,  Runo ja kuva, Ceta

Armosta pelastettu  , Runo, liisa

Katso ylöspäin!  , Herää valvomaan -lehdestä 1/1934, Urho Muroma

Seuraava numero ilmestyy maaliskuussa 2024. Ajattelin ensin seuraavaksi aiheeksi pääsiäiseen liittyvää, mutta nyt se on kiteytynyt teemaksi ”Erämaa Raamatussa ja kristityn elämässä” tai ”Erämaa johdattamassa ristin juurelle.” 7.3. viimeistelen lehtisen. Erämaateema saattaa sopia hyvin, kun valmistaudumme pääsiäiseen.

Aiheena on Jumalan johdatus.
Laitan alkuun kaksi sivua tekemästäni runokirjasta. Ne ovat päällekkäin, eivät rinnakkain kuten kirjassa. Näin teen, jotta teksti näkyisi paremmin. Olen pahoillani, mutta leikekuvissa teksti hiukan hämärtyy. Nämä runoni eivät liity mihinkään johdatuksesta suoraan kertovaan raamatunjakeeseen.

Omassa mielessäni Jumalan johdatus on läsnä kaiken aikaa, vaikka emme sitä huomaisi. Se on hetkessä elämistä sekä sitä, että koko elämämme on Jumalan käsissä. Elämme Jumalan katseiden alla, ja kaikki ympärillämme on hänen hallinnassaan. Näen Jumalan johdatuksena sen, että olen syntynyt perheeseen kolmantena lapsena. Jumala on johdattanut niin, että olen elänyt kaikki elämäni kesät Suomenlahden mökkisaaressa. Jumala on johdattanut geeniperimäni, vaikka biologisesti ajatellen se on tullut vanhemmiltani.

Edellä olevan runon kuvituksena on avara näkymä ja opasteena viitta, joka muistuttaa ristiä. Kristuksen sovituskuolema ja ylösnousemus on lahjoittanut meille yhteyden Isään. Jumalan Pyhä Henki ja Raamatun sana ovat oppaamme matkalla.

Saamme rukoilla johdatusta erilaisiin tarpeisiimme. Itsekin olen saanut rukousvastauksia, selkeää johdatusta eri tilanteissa. Toisaalta koko elämä on matkaa, sen jokainen hetki ja vaihe. Uskon, että joskus oma tahtoni ja oma epätoivoinen yritykseni on saattanut estää minua näkemästä Jumalan johdatusta.

Kristuksen ristin tie oli niin järkyttävä, että opetuslapset tavallaan kielsivät sen. Jeesus kertoi selvin sanoin tulevasta kuolemastaan. ”Ei näin saa tapahtua sinulle” -tämä oli kuitenkin opetuslasten ajatus. Ei Jumalan tahto voi mitenkään näyttäytyä tuollaisena – ja kuitenkin Jeesuksen sovituskuolema ristillä oli Jumalan tahto.

”Kaikki yhdessä vaikuttaa niiden parhaaksi, jotka rakastavat Jumalaa”. Emmekö tällöin ole Jumalan johdatuksessa ja hoivassa kaikissa elämämme tilanteissa ja kipeimmissäkin surun tai yksinäisyyden hetkissä. Hän johdattaa läpi pimeydenkin. Ihmisen silmin emme näe useinkaan Jumalan johdatusta, tarkoitusta tai meille antamaa suojaa.

Psalmissa 139 vakuutetaan, että Jumalan käsi taluttaa meitä mihin sitten menemmekään. Jumalan kasvot näkevät meidät kaikkialla, ja Henki on läsnä opastamassa ja lohduttamassa. Jumalan johdatus on aina enemmän kuin voimme ymmärtää.

Psalmi 139 luettuna, kuvissa taivas ja meren ääret YouTube, Ceta

Hän johdattaa , runo, liisa

Riisuminen vanhasta, jotta voi nousta uutta? , Ceta

Ajatuksia johdatuksesta, Keijo

Minä neuvon, osoitan tien – Lutherin selitystä

Hyvän paimenen johdatuksessa, Lea

Psalmi 23 ääneen luettuna

Seuraavaan numeroon voisi ehkä jokainen laittaa sitä mikä on sydämellä, minkä kokee juuri nyt tärkeäksi. Toki materiaali saisi olla nimenomaan kristillisestä näkökulmasta. Lehden julkaisu menee ensi vuoden puolelle. Pyydän aineistoa 5.1.2024 mennessä. Ceta

Mihin toivoni perustuu? Mitä toivon?

Pohdin aamuyöllä asioita. Valvoin huolestuneena. Eläkeläisten yhdistyksessä toimimisen piti olla harrastusta. Se osoittautuikin työksi, joka vie voimia ja herättää yöllä. Yhdistyksen hallitus päätti osallistumisesta Lohjan juhlavuoteen valokuvanäyttelyllä, ja minulle lankesi valtava työmäärä.

Ei minusta ole nyt hiljentyjäksi, ei rukoilijaksi. En myöskään pysty keskittymään Raamatun opiskeluun, kuten olin suunnitellut. Ne hetket, kun en konkreettisesti valmistele näyttelyä tai tee mainoksia, kuluu suunnittelussa ja miettimisessä.

Toivo, tämä sana nousi jostain mieleeni. Toivon perustan täytyy olla kaiken minun inhimillisen jaksamiseni ja osaamiseni ulkopuolella. Se ei olisi toivoa, jos se olisi minusta riippuvaista tai jos sen voisin tukahduttaa vahingossa esimerkiksi syventymällä näyttelyn tekoon liian kokonaisvaltaisesti. Ymmärrän jälleen hiukan paremmin, että kaikki mitä olen saanut, on ollut lahjaa. Tarkoitan esim. hyviä rukoushetkiä ja sitä miten Raamattu joskus avautuu ja ravitsee ihmeellisesti. Kaikki mihin panen toivoni, on myös lahjaa.

Jos se, mihin panen toivoni riippuisi minusta itsestäni, se ei olisi minkäänlaista toivoa. Juuri nyt en voisi kuunnella positiivista psykologiaa tai ilmaan heitettyjä inhimillisiä rohkaisun sanoja. Tarvitsen muuta. En tarvitse mitään, mikä on lähtöisin ihmisestä. Voiko Jumala auttaa?

– Miten helposti löysinkään seuraavat jakeet! Ehkä sain apua ylhäältä? Kenties Pyhä Henki muistutti?

Autuas se, jonka apuna on Jaakobin Jumala, se, joka panee toivonsa Herraan, Jumalaansa, (Psalmi 146:5)

Panen toivoni Herraan, Jumalaan ja Jumala on minun apuni.  On kuitenkin vielä ihmeellisempää se, että minut on synnytetty uudesti elävään toivoon. Toinen on tehnyt jotain puolestani. Tästä löytyy Pietarin kirjeestä jae: Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta,… (1 Piet. 1:3)

On jälleen uusi aamu. Nukuin jo paremmin. Jokin suuri hätä oli poistunut. Huomasin hyllyn päällä oman hengellisen katselukirjani. Ajattelin, että se voisi olla hyvä alku päivääni. Tämä alapuolella näkyvä kuva jakeineen oli valmiiksi esillä. Siinä ei ole sanaa toivo, mutta sisältö kertoo vahvasti mitä on iankaikkinen toivo, johon meidät on uudestisynnytetty. Meidät tunnetaan täydellisesti ja meidät viedään perille sinne, mikä on valmistettu Kristuksen omille.
Joskus tämä nykyinen on mennyt, se on entistä, ja parempaa on tilalla. Jumalan lupaukset ja toivo eivät katoa, vaikka mieli keskittyy kokonaisvaltaisesti käsillä olevaan tehtävään ja valtaa ihmisen täysin.

Jumala on antanut minulle taitoja ja voimia valokuvanäyttelyn kokoamiseen. Tehtävä tuli ihmisiltä, mutta sen antoi kyllä Jumala kaikesta huolimatta. Minun tapani työskennellä vie minut kokonaan, ja tämäkin ominaisuuteni on Jumalan käsissä.

Moni on jakanut minulle muistojaan kuvien ohessa. ”Jumala on ollut hyvä. Hän on pitänyt huolen”, tämän olen kuullut useammalta. Juuri vaikeissa hetkissä Jumalan apu on nähty suurena ja pelastavana.

Vielä on aika muistella, ja vielä on aika kertoa kuvin elämästään esimerkiksi nuorille ihmisille, joiden elämä on kovin erilaista kuin meidän nykyisten ikäihmisten on ollut. Voisimmeko olla välittämässä tässä ajassa sitä taivaallista toivoa, joka ei kysy meidän mahdollisuuksiamme eikä voimiamme?

Kristuksen seuraamisesta tehdään välillä kuin vaatimusta. Ja eikö näin ollut käydä myös omalla kohdallani? En luottanut, että Jumala voi pitää minusta huolen hengellisesti, koska hiljentymiseni tai Raamatun lukemiseni ei onnistunut näyttelyyn keskittyessäni. Hän piti huolen minusta, ja näyttely valmistui ajallaan. Ja tästä olen äärettömän kiitollinen ja onnellinen.

Kristus on kuollut ja ylösnoussut, jotta meillä olisi elämä hänen yhteydessään. Elämällämme on suuri merkitys. Kukaan ole täällä sattumalta, eikä elämä pääty tähän maalliseen matkaan. Jumala rakastaa sinua ja minua iankaikkisella rakkaudella. Toivo lepää tällä pohjalla ja näkee perille kirkkauteen. Toivo ei horju minun tuntemusteni tai voimieni mukaan. Ceta

Rohkaisua sanasta, Keijo

Toivon sanoja – YouTube, Lea

Toivo on enemmän kuin näkemistä , Ceta

Toivossa odotan , liisa

Jälleennäkemisen toivo ja runo Kyynelkin on timantti, Ceta

Keskeneräisen matkamiehen kristillisyyttä, Vanhaa kirjaa käsittelevästä artikkelistani, Ceta

Seuraava numero käsittelee johdatusta. Aineiston olisi hyvä olla minulla 15.11.2023 mennessä. Ceta

Meitä kutsutaan lähelle

Kovin moninaiset asiat tahtovat täyttää mieleni. Usein unohtuu se, mikä olisi tärkeintä. Tähän kaikuu jostakin Jumalan kutsu. Hän tuntuu etsivän lähelleen, ikäänkuin hän kaipaisi meitä omiaan. On vaaroja, joita emme näe. Emme ymmärrä mikä olisi meille parasta. Ikävöimme lepoa, ja olemme kuin eksyksissä siitä. Kaipaamme Paimenen ääntä ja emme osaa sitä kuulostella muiden äänten seasta. Ehkä sinäkin koet jotain samankaltaista?

Miten käy, kun aistit, muisti tai keskittymiskyky heikkenee itsellä tai läheisellä? Entä, jos ei jaksa lähteä muiden kristittyjen pariin? Entä, jos ei voi lähteä mihinkään kodistaan tai hoivakodista? Osaammeko olla Herran lähellä siten, että meillä olisi mitä jakaa, esimerkiksi tukea ja rohkaisua? Miten voimme itse hengellisesti?

Kun ihminen tuntee itsensä huonoksi tai olonsa yksinäiseksi, hän kaipaisi usein  yksinkertaisia sanoja vakuuttamaan, että pelastus on Kristuksen työn varassa. Ristin työ riittää. Syntimme on annettu anteeksi. Ehkä suurin vaara on juuri siinä, että vähitellen kristittykin saattaa etsiä turvaa muualta. Ehkä lähdemme mukaan eräällä tavalla kilpailemaan arvottomissa asioissa muiden kanssa. Maailmassa on niin paljon sellaista missä pitäisi pysyä perässä, olla ajan tasalla. Vai pitäisikö sittenkään? Voiko voimavaroja jotenkin keskittää?

Osaisinpa itse viipyä Jumalan lähellä! Vain Jumalan omilla on edes tämä sisäinen kaipaus olla erityisellä tavalla Jumalan läheisyydessä ja sanan äärellä. Psalmin kirjoittajan kuvaus on kaunis.
Mutta minun onneni on olla Jumalaa lähellä, minä panen turvani Herraan, Herraan, kertoakseni kaikkia sinun tekojasi. (Psalmi 73:28) 

Itse havahdun välillä kuin kaipaukseen, kyselyyn, kutsuun. Tämä johtaa useimmiten jonkinlaiseen muutokseen. Alan lukea, kirjoittaa, valokuvata, lähteä liikkeelle. Usein hiljennyn aamuvarhaisella vuoteessani. Koen, että minua vedetään Jumalan läheisyyteen. Jumala haluaa Henkensä kautta huolehtia ja auttaa siinä mikä on itselleni vaikeaa. Tulee tunne, että hiljaiset hetket Jumalan läheisyydessä ovat sittenkin kaikkein arvokkainta ajan käyttöä.

Yllä olevan kuvan otin puhelimellani eräässä kukkapuistossa. Oli tavattoman tuulinen päivä. Painoin kevyesti kukkivaa oksaa vieressä olevaa suurta kiveä vasten. Vasta kotona näin, että kiveen oli piirtynyt ristikuvio. Tämä kuva alkoi puhutella minua Jeesuksen yhteydessä elämisestä.

Kuvassa ei ole viinipuun oksa, ei ole hedelmää -ei. Kasvi on toinen, ja vaihe on toinen. Silti minun sydämelleni avautuivat tuon kuvan kautta Jeesuksen sanat syvällisellä tavalla. Miettien ja rukoillen olen asiaa kysellyt. Kunpa voisin olla painautuneena Kristus -kalliota vasten, pysyä Jeesuksen yhteydessä.
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. (Joh. 15:4)

Ole minulle kallio, jolla saan asua ja jonne aina saan mennä, sinä, joka olet säätänyt minulle pelastuksen. Sillä sinä olet minun kallioni ja linnani. (Psalmi 73:3)  Jumala voi olla ihmiselle kuin kallio tai linna, jonne aina saa mennä. Tämäkin on minulle rakas kuvaus yhteydestä, pelastuksesta ja turvasta.

Jumala kutsuu lähelleen. Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16) Jumala on täynnä rakkautta ja uskollisuutta, ihmeellistä puhdasta kauneutta ja totuutta tulvillaan. Kristuksen ristin työssä meidät on sovitettu, syntimme on pyyhitty pois. Olemme päässeet lähelle. Ilman tätä uskoa ja perustaa tuskin voisimme odottaa Kristuksen toista tulemusta tai iankaikkista elämää, todellista pysyvää yhteyttä Kristuksen kanssa ja tulevan maailmanajan ihmeellisyyttä. Odotamme syvimmän kaipauksemme täyttymistä Jumalan yhteydessä.
Ceta

Riennä avukseni, Herra  Jaekortti ajatuksin, Ceta

Sinä, Herrani  Runo, liisa

Lähellä Jumalaa  Kuva ja runo, Lea

Tulkaa minun tyköni kaikki  Kuvausta Karjalohjan kirkon alttaritaulun ääreltä, Ceta

Hän, joka paimentaa liljojen keskellä   Jaekortti ja lyhyt kirjoitus aiheesta, Ceta

Kivisydämestä lihasydän  Kuva ja ajatuksia, Pirkko

Urho Muroman Iltavartio s.28

Nettilehtisen loppuun tulee lyhyt luettu pätkä joko Raamatusta tai hengellisestä kirjasta äänitervehdyksenä ainakin silloin, kun lehdessä ei ole YouTubea.  Herra on lähellä

Seuraava nettilehtinen ilmestyy syyskuun aikana tai voi siirtyä lokakuulle. Pyydän tähän ajateltua aineistoa 15.9. mennessä.

Olemmeko arkoja jakamaan hyviä sanoja?

Hiljattain rohkaistuin suuresti siitä, kun ystävä kirjoitti minulle muutaman hyvän sanan ja yhden raamatunjakeen. Sain todellisen lahjan. Sain lohdutusta ja rohkaisua. Meillä on ehkä mielikuva siitä, että antamisella tarkoitetaan rahaa tai vähintään jotain tarpeellista hyödykettä. Nyt mietin lähinnä oikeaan aikaan jaettuja sanoja. Miten paljon voidaankaan tehdä hyvää sanoilla, jotka Jumala on nostanut sydämelle. Myös varoituksen sanat voivat olla hyviä ja tärkeitä sanoja. Silti tällä kertaa ajatukseni on lohdutuksessa.

Minulla on mielessäni myös toinen kohta Raamatusta, tämä: ”Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala, joka lohduttaa meitä kaikessa ahdistuksessamme, että me sillä lohdutuksella, jolla Jumala meitä itseämme lohduttaa, voisimme lohduttaa niitä, jotka kaikkinaisessa ahdistuksessa ovat. (2. Korinttolaiskirje 1: 3-4) 

On tarkoitettu, että kerromme siitä lohdutuksesta mitä saamme eläessämme Kristuksen yhteydessä. Emme ole yksin tällä kristityn maallisella taipaleella. Tarvitsemme toisiamme. Tahdomme kuulla toisiltamme siitä miten he ovat päässeet eteenpäin vaikeuksissaan ja ahdistuksissaan, miten Jumala on auttanut ja lohduttanut. Tahdomme kuulla anteeksiantamuksesta, kiitollisuudesta ja toivosta. On ilo ottaa vastaan ja antaa hengellisiä lahjoja. Meidät on lähetetty kertomaan ilosanomasta, pelastuksesta Jeesuksessa Kristuksessa. Tätä anteeksiantamuksen ja sovituksen sanomaa saamme välittää monin tavoin ja usein niin vajavaisin sanoin.

Joskus yksin jäämisen kokemus on äärettömän syvä. Kuitenkin Jeesus on vierellä ja tuntee kätketyimmätkin surumme ja pelkomme. Tämä tunteminen ulottuu myös lapsuuteemme ja ohittaa oman rajoittuneen muistimme ja ymmärryksemme. Jumala on antanut meille Pyhän Hengen avuksemme ymmärtääksemme Kristuksen työtä, ja jotta voisimme puhua ja kirjoittaa tästä myös omin sanoin, oman elämämme tuntemuksin ja sävyin. Lähimmäisemme yksinäisyyttä voimme usein helpottaa pienellä ja vaatimattomalla tavalla jakaessamme lohdutusta Isän sydämeltä. Ceta

Jaekortti Jes. 43:1  Lea

Lohdun sanoja Raamatusta  YouTube, Lea

Jospa voisin  Runo, liisa

Toivossa iloiset  Kirjoitus ja kuva, liisa

Rauhan jätän YouTube  Ajatuksia videosta ja eheytymisestä sekä runo ”Hänen haavoissaan”, Ceta

Herra hoitaa, Wilhelmi Malmivaara

Pyytäisin aineistoa seuraavaa lehteä varten 23.7. mennessä. Lehti ilmestyy heinäkuun lopulla tai elokuun alussa. Aihe on todennäköisesti ”Meitä kutsutaan lähelle”. Ceta

Löysihän lintunen
Kuka ei rakastaisi lintuja? Pieni lintu on jotenkin niin hellyyttävän suloinen. Iso kotka taas pysäyttää majesteettisella olemuksellaan. Raamatussa on ihania kohtia linnuista.

Tässä on yksi itselleni hyvin läheinen kohta Raamatusta. ”Sinun alttarisi” tulee tekstissä vastaan kuin yllättäen. Kuitenkin itse ymmärrän asian niin, että hiljentyessämme rukoukseen meillekin on lahjoitettu hyvä ja turvallinen paikka. Se on jotain mitä lintuselle on pesä. Tuo kohta on ollut minulle aina viittaus Jeesuksen uhrikuolemaan, sovitukseen, rauhaan Jumalan kanssa. On todellakin turvapaikka, pesä, alttari aina olemassa missä sitten kuljenkin.

Samoin rakastan sanaa ”löysihän”. Se on niin iloa ja positiivisuutta täynnä. Kun kadotamme jotain ja sitten löydämme sen, koemme iloa. Ikä vielä lisää esimerkiksi tavaroiden häviämistä, ja uudelleen löytämistä. Kuitenkin levon ja rauhan löytyminen on vielä jotain suurempaa. Näin ainakin minä koen. Tämän ajan ihminen arvostaisi lepoa ja rauhaa, jos vain ymmärtäisi mistä on kyse ja kuinka sen löytää. Tässä löytämisessä tarvitaan ehkä opastusta, rukousta ja rakkautta.

Minulla on ollut ikään kuin silmissäni seuraava jaekortti. Tämä on ehkä jollekin lohduksi? Se on myös minulle syvää rohkaisua. ”Sinun alttarisi” luki psalmissa jo aiemmin. Nyt vielä täydennetään kuvausta ilmaisuin ”voimansa sinussa” ja ”mielessänsä pyhät matkat”  Mitä suurenmoista voikaan tapahtua elämämme kyynellaaksoille, kun pysymme Herran yhteydessä muistaen matkamme päämäärää. Ahdistuksen ja heikkouden tunteet ovat usein kovin lähellä, vaikka meillä ei juuri tällä hetkellä olisi näkyviä ongelmia, surua tai sairautta. Meitä kutsutaan rukoukseen ja esirukoukseen monin eri tavoin. Jumala vetää meitä lähelleen. Ceta

Toivo   Kuva ja runo, liisa

Armonsa suojassa   Kuva ja runo, Lea

Armosta pelastetut (kuva ja jae)   Isä meidän -rukous  (kuva ja rukous), Ceta

Levähtäkää vähän, Fredrik Wislöff 2.  Muutaman minuutin YouTube, Ceta

Joh. 14 alku 40 sekunttia  Todella lyhyt YouTube, Ceta

Martti Lutherin rukouskirjasesta 1.   Eero Hyvärisen suomennoksen pohjalta (1908)

Seuraava numero ilmestyy kesäkuun loppupuolella jHs. Pyytäisin lehteen tarkoitettua aineistoa 16.6. mennessä.  Ceta

Ensimmäinen lehti pääsiäisenä 2023

Avautumisesta 
Kevät on uuden avautumisen aikaa. Kun ensimmäiset kukat työntyvät esiin ruskeiden heinien keskeltä tai tummasta maasta, niin voimme käyttää jopa sanaa ”ihme”. Pysähdymme ihastelemaan kuin uutta asiaa, vaikka sama toistuu vuodesta toiseen.

Tässä nettilehtisessä luonnon osuus on näkyvästi esillä, mutta myös Raamatun sana ja opetus. Luulen, että nämä asiat kulkevat mukana selkeinä ja ymmärrettävinä lyhyinä kirjoituksina, runoina, kuvina ja pikku puheina. Raamatunpaikat ovat usein niitä hyvinkin tuttuja kohtia, mutta ehkä nekin voivat avautua kuin uusina meidän erilaisten ihmisten kautta. ”Avautua” sana on minusta kuvaava ja kaunis ilmaisu koskee se sitten kukkaa tai sanaa.

Meille avautuu vähitellen hyviä asioita Jumalan lapsina. Luin juuri Psalmeja. Raamattuni sivulla oli merkintä, että Psalmi 32:8 oli erityisellä tavalla puhutellut 12.7.81. ”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartijoitsee” (KR33). En luonnollisesti muista tilannetta, mutta tiedän tähän liittyneen jotain minulle tärkeää turvaa ja lohdutusta.

Sama Psalmi alkaa ”Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!” Jeesuksen Kristuksen ristin työ lahjoittaa meille syntien anteeksiannon ja rauhan, Jumalan lapseuden. Armo kantaa, vaikka monet vaikeudet ovat yhä elämässämme.

Nyt on avautunut jotain uutta tämän nettilehtisen muodossa. Koin tämän sydämelleni lasketuksi asiaksi ja sen vuoksi tähän ryhdyin. Olen kysellyt mukaan tulijoita hyvin varovasti, kuin arastellen. Oma kokemukseni on ollut se, että Jumalan siunaus on ollut läsnä usein hyvin vaatimattomissa asioissa, kun vain on lähtenyt liikkeelle sen mukaan minkä ymmärtää Jumalan antamaksi asiaksi. Omalla kohdallani kyse on voinut olla esimerkiksi kirjeen tai kortin postittamisesta tai yhteydenotosta ystävään. Nyt on avautunut vaatimaton nettilehti Armo kantaa. Tämäkin voi olla jotain vastaavaa. Ehkä tämä onkin kuin ystäväkirje joillekin harvoille lukijoille. Juuri sinä olet suunnattoman arvokas ja rakas Jumalan silmissä. Ceta

Ilo särkymätön runo, liisa

Pieni raamattuhetki ilosta ja runo  kuva, kirjoitus ja runo, liisa

Saat olla heikko -kuva ja runo , Ceta

Levähtäkää vähän, Wislöff 1  YouTube, Ceta

Kahden minuutin hartaus , YouTube, Ceta

Elämä kuoli , lainaus Martta Kaukomaan kirjasta Aamusta iltaan

Seuraava numero ilmestyy 15.5.2023 jHs