Armo kantaa 3/2024

Mistä väsynyt saa voimaa? Oletko väsynyt, kristitty ystäväni? Miten voimme auttaa toisiamme?

Meillä on kokemuksia omasta väsymisestä sekä muiden väsymisestä. Kysyn myös miten voimme auttaa toisiamme. Voisin kysyä vielä: ”Osaammeko ottaa apua vastaan?” Kristitty varmaan väsyy samoista syistä kuin muutkin, mutta onko sen lisäksi muita uuvuttavia asioita.

Armollisuus ja levosta käsin eläminen unohtuu helposti. Leikki ja omat harrastukset jäävät pois. Tai voi käydä niinkin, että harrastus muuttuu vaativaksi, vähän kuin työksi. Sosiaalisessa mediassa saan itsekin todeta, että siellä on esillä käsittämättömän upeita luontokuvia, ihania maalauksia ja muita taideteoksia. Syntyy helposti vertailua. Tällä hetkellä minua väsyttää jo ajatus opiskelusta jollain kurssilla. Kristilliset keskukset tarjoavat kursseja kirjoittajille, kuvaajille ja taiteen harrastajille samoin kuin kansalaisopistot. Itse kaipaisin juuri nyt ”kurssia” tullakseni lapsenmieliseksi ja löytääkseni leikin, levon ja luottamuksen. Jopa lähimmäisen ystäväksi perehdytetään ja kurssitetaan. Tämä on tietysti hyvä, mutta sen voi käsittää myös vaatimukseksi. Tahdon kuulla: Sinä kelpaat ilman kursseja. Saat olla yksin tai saat kulkea rinnallani. Saat olla ystävä, et siihen tarvitse mitään lisää.

Monia vuosia sitten oli avointen ovien päivä eräässä mielenterveyskuntoutujien kahvilassa. Ajattelin mielessäni, että voisin ehkä käydä kävelyllä jonkun henkilön kanssa silloin tällöin, tai olla muuten hyödyksi. Tämä auttaisi ehkä myös itseäni, olinhan uupunut ja yksinäinen uudella paikkakunnalla. Tuolla oli tarjota vain kursseja, mm. mindfulness -harjoituksista. Tämä kahvilassa piipahtaminen oli se ”minun kurssini”, joka antoi ymmärrystä siihen miten vaikeassa asemassa ovat kristityt sairastuneet, uupuneet ja yksinäiset, minäkin.

Kun ihmisen mieli järkkyy tai hän väsyy, uupuu täysin, niin yhteiskunnan määrittelemä ”hoivakoneisto” alkaa jollakin tavoin kuin omistaa nämä ihmiset ja ikään kuin suojella heitä. Samoin käy herkästi vanhuksille ja muistisairaille hoitokodeissa. Sen vuoksi on hyvä merkitä omatahtoon, että kaipaa kristillistä sanomaa ja tukea silloinkin, kun ei ehkä pysty tarvetta ilmaisemaan.  Yhteiskunta ei edusta nykyisin kristillisiä arvoja. Meidän kristittyjen olisi hyvä pitää yhteyksistä hyvä huoli, tukea toisiamme siten kuin voimme. Ei meitä jaeta terveisiin ja sairaisiin Raamatussa. Olemme ihmisiä, joiden elämään liittyy monenlaisia vaiheita. Olemme toistemme lähimmäisiä. Jako tapahtuu siinä tunnemmeko Jeesuksen Vapahtajanamme vai emmekö tunne.

Älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän. (Hebr. 10:25)

Meiltä puuttuu usein oma seurakunta. Monella se on, mutta puuttuu mahdollisuus osallistua. Ajattelen tuon jakeen myös niin, että ollaan sanan äärellä ja yhteydessä toisiimme niillä tavoin kuin se on mahdollista. Jos emme saa rohkaisua sanasta ja yhteydestä toisiimme, niin tämä aika käy raskaaksi ja pyrkii vetämään meitä pois Kristuksesta. Aika muuttuu vaikeammaksi hengellisessä mielessä. Tämä olisi hyvä huomioida. Meiltä saattaa hämärtyä jopa Jumalan rakkaus meitä kohtaan.

Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä. (Joh. 10:14,15)

Jeesus on Paimen. Hän huolehtii. Väsymiseen liittyy usein myös masennus. Tulee tunne, ettei kukaan ymmärrä, ei kukaan tunne minua eikä tilannettani. Hyvä Paimen tuntee. Kukaan ihminen ei tähän samalla tavalla pysty. Me ihmiset olemme vajavaisia, samoin kaikki seurakuntamme. Jeesus antoi henkensä meidän syntisten ja viallisten edestä. Tästä saamme lepoa ja lohtua. Hän asuu meissä Henkensä kautta. Hän rakastaa.

Jeesus tunsi myös tarpeemme lepoon. Niin hän sanoi heille: ”Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja levähtäkää vähän”. Sillä tulijoita ja menijöitä oli paljon, ja heillä ei ollut aikaa syödäkään. (Mark. 6:31) Miten käytännöllisellä tavalla ilmenikään tässä Jeesuksen hoiva omiaan kohtaan.

Jumala tahtoo osallistua elämäämme ohjaten, rakastaen ja huolehtien. Kristus on ottanut meidät hoiviinsa, meidät liian suuriin vaatimuksiin kasvaneet, meidät unohtelevat, kipuihin väsyvät ja omaan osaamattomuuteen tuskastuvat.  Kristus on ottanut hoiviinsa meidät, jotka emme ymmärrä levähtää sillä tavoin, että todella virkistyisimme, tai emme osaa pyytää apua itsellemme, vaikka sitä olisi saatavilla. Meille kaikille rikkinäisille, osaamattomille ja väsyneille on valmistettu jo lepo ja rauha Jeesuksessa Kristuksessa. Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille, niinkuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö. (Joh. 14:27)

Jumala on rakkaus. Tätä rakkautta saamme opetella tuntemaan. Ehkä murhe ja pelko eivät väsytä meitä yhtä paljon, kun ymmärrämme millaisen Vapahtajan seurassa elämme.

Ceta

Saanko minäkin polvistua tähän  , mietelmä, Pirkko

Kaksi jaekorttia -sinua kannetaan , Lea

Väsyneelle apu , Keijo

Hylkäämisen pelko, matkalle jäämisen pelko , kuvin ja sanoin, Ceta

Väsynyttä lähellä , Raamatun äärellä, liisa

Levähtäkää vähän, Fredrik Wislöff 2. , YouTube, Ceta

Kaikenlaista ahdingossa olevaa, velkaantunutta ja katkeroitunutta väkeä , Samuelin kirjojen pohjalta, Ceta

Tuo risti Golgatan, se kantaa uskovan , runo, laulu, antti.a.


Pyytäisin aineistoa seuraavaan numeroon Leenan päivään mennessä (22.7.). Mietin aihetta ilo Raamatussa ja ”ilo Herrassa”. Ja toisaalta voisimme ajatella ihan oman elämämme arkisia iloja. Toinenkin aihe pyörii mielessäni: yksinäisyys ja yhteys. Eivät nämäkään aiheet ole välttämättä kaukana toisistaan. Itse olen kyllä hyvin yksinäinen, vaikka en ole yksin. Seurakunnan aikakautena, ensimmäisen helluntain jälkeen kuvataan paljon seurakunnassa koettua yhteistä iloa.

Tekijä: Ceta

Armo kantaa aineiston kokoaja ja esille laittaja.