On tuo Raamattu aika ihmeellinen kirja! Kaatuminen eka liukkailla ja siinä olkapään paha vaurioituminen vei taas heti Sanan ääreen. Aina se kantaa, lohduttaa, rohkaisee, ja siunasi siinäkin tilanteessa. Joskus on nuhtelullekin tarvetta ollut. Raamatun Jumala – Isämme, haluaa syvimmillään vain hyvää lapsilleen.
Sana ”kantaa” on tärkeä arjessa. Minua kävi heti puhuttelemaan Mooseksen tilanne. Kun hänen kätensä väsyivät, niin ystävät kannattelivat hänen käsiään molemmin puolin. Niin kauan, että voitto tuli. Joskus mekin tarvitaan niitä, jotka kannattelevat meitä, kättämme tai kantavat painavaa laukkua, kun oma käsi ei toimi ja elämä musertaa.
Autolla ajo sujuu muuten hyvin, mutta liikkeelle lähtö – ykkösvaihteen laitto ei vielä onnistu kunnolla muutoin kuin vasemmalla hieman tukien. Joskus me tarvitaan juuri liikkeelle lähdössä ja uuden edessä niitä, jotka vähän ”jelppaa”, rohkaisee, kannattelee tai kantaakin. Vaikka painavat laatikot. Tai käy tervehtimässä ja rukoilemassa yhdessä.
Joskus emme rohkene vanhojen pelkojemme takia ottaa askeleita eteenpäin. Silloin erityisesti tarvitaan niitä, jotka auttavat meitä nousemaan liikkeelle jälleen. Rohkaisevat näkemään ”pelkovuoremme” taakse Jumalan hyvää suunnitelmaa eteenkinpäin.
Tai pitkän sairasvuoteella jakson jälkeen rohkeutemme luottaa tulevaan on murentunut. Silloin tarvitsemme juuri Aaronin ja Huurin kaltaisia ystäviä, jotka näkevät enemmän kuin toimimattomat kädet, epäonnistumisemme tai sairautemme.
Sinä voit olla juuri se, joka rohkaisee ja kannattelee. Se voi kertautua moninkertaiseksi, vaikka se ei heti silloin vielä näy.
Ja niin kauan kuin Mooses piti kätensä ylhäällä, oli Israel voitolla; mutta kun hän antoi kätensä vaipua, olivat amalekilaiset voitolla. Mutta kun Mooseksen kädet väsyivät, ottivat he kiven ja asettivat sen hänen allensa, ja hän istui sille, ja Aaron ja Huur kannattivat hänen käsiänsä kumpikin puoleltansa. Näin hänen kätensä kestivät vahvoina auringon laskuun asti. (2. Moos. 17: 11-12)
Pirkko