Kirjoitin tämän mökillä varhain aamulla vuoteessani todella kauan sitten. Minulle tämä kertoo siitä millaisen Jeesuksen seurassa saamme vaeltaa. Häneen saamme kiintyä ja turvata koko sydämestämme, kaikissa elämänvaiheissamme ja taisteluissamme. Me väsymme, mutta auttajamme ja armahtajamme ei väsy edes meihin. Meidän ei tarvitse taistelujemme keskellä pelätä, että Jeesus hylkäisi meidät. Pelko voi myös väsyttää. Joskus yllättää kelpaamattomuuden tunne. Sinä saat turvata Jeesukseen -aina.
Herään aamuun saaristossa lämpimässä vuoteessani ja kännykkä ulottuvillani. Ja kuitenkin mielessäni on hyvin elävänä ja läheisenä Daavidin pakomatkat erämaataipaleille ja taisteluihin.
Paetessaan Saulia häneen liittyi Gatista roskajoukkoa noin 400 miestä, velkaantunutta, katkeroitunutta, ahdingossa olevaa väkeä (1 Sam. 22:2). Mukaan liittyi myös puolta pienempi joukko Daavidin isän perhettä. Tämä joukko sai seurata Daavidia ja katsoa häntä läheltä. He näkivät myös miten Daavid kahdesti armahti Saulin, kuninkaan.
Moni on kysellyt miksi piti olla kaksi kuninkaaksi voideltua, Saul ja Daavid. Ehkä se on meitäkin varten. Daavid oli Jeesuksen Kristuksen esikuva ja kantaisä. Hänen kuninkuutensa on täynnä armoa ja uskollisuutta, armoa ja totuutta.
Samoin näemme noissa Samuelin kirjan luvuissa kaksi pappeutta, Ahitofelin ja Saadokin. Saadok tajusi, missä on oikea voitelu, se on Daavidilla, ei Saulilla. Oikea kuninkuus ja oikea voitelu kuuluvat vain hänelle, joka tuo armon ja totuuden tullessaan. Se on Jeesuksen Kristuksen kaltaista kuninkuutta.
Sama Gatin roskajoukko seurasi Daavidia toiselle pakomatkalle, kun hän oltuaan kuninkaana pakeni poikaansa Absalomia. Kyllä he olisivat varmaan saaneet liittyä Absalomiin, mutta he olivat täydellisen kiintyneet Daavidiin. Näin näemme jo tähän kuninkuuteen kuuluvan syntisten ystävyyden. Gatilainen Iittai sai myös osakseen huolenpitoa kuninkaalta. Roskajoukko oli kuningas Daavidille ihmisyksilöitä, joista hän huolehti rakastaen riippumatta heidän taustoistaan.
Daavid kulki itkien Öljymäkeä ylös, pää peitettynä ja paljain jaloin. Ja kaikki väki, mikä oli hänen kanssansa, oli myös peittänyt päänsä, ja he kulkivat itkien lakkaamatta.
Öljymäki oli Vapahtajamme itkun, kärsimyksen ja rukouksen paikka. Jumalalle tämä oli voiton tie, vaikka se näytti tappion ja kuoleman tieltä toisenlaisen kuninkuuden ja vallan silmissä. Nisunjyvän tie, kärsimyksen ja syntien sovituksen tie; se tuli Jeesuksen kuninkuuden osalle maanpäällisen vaelluksen aikana.
Väärää pappeutta edustava Ahitofel ehdotti Absalomille, että tämä tapattaisi Daavidin yksinään, niin kaikki kansa saa rauhan. Eikö tämä neuvo kuultu myös myöhemmin koskien Jeesusta. Saulin perhekuntaan kuuluvan kostonkivet olivat jo lentäneet Daavidin ja häntä seuraavien päälle. Näin näemme, etteivät nämä kaksi erilaista kuninkuutta ja erilaista pappeutta, voi elää sovussa keskenään.
Daavid palasi kuninkaaksi. Kaikkien juutalaisten miesten, koko Israelin, piti hyväksyä hänen paluunsa ja hallintansa. Ajettiinko ‘roskajoukko’ nyt viimein pois, kun kuninkuuden otti vastaan juuri se kansa, jonka kuninkaaksi Daavid oli voideltu? Asetettiinko sille muulle joukolle nyt erityisiä ehtoja? Näin ei tapahtunut.
On ollut sanomattoman hyvä lukea Jumalan rakkaudesta ja Hänen vanhurskaudestaan Vanhasta Testamentista, Samuelin kirjoista. Kun sydämissämme on Jeesuksen paluun odotus, niin yhä on Hänen palvelijalleen tärkeintä tuntea oma syntisyytensä. Jeesus tuo aina mukanaan armon ja totuuden. Hän itse on vanhurskautemme.
Ceta