Rohkaisua sanasta

ROHKAISUA SANASTA

Jeremia 29:11 ”Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”

Tämä Jumalan Jeremian kautta välittynyt sana on usein ollut itselleni suureksi rohkaisuksi. Etenkin kun katselin millaiseen laajempaan yhteyteen se liittyy. Israelin kansa oli syntiensä vuoksi joutunut pakkosiirtolaisuuteen, pois omasta maastaan hajalle Babyloniaan. Mitä onkaan joutua pois omasta maastaan vieraaseen maahan sen kulttuurin ja kielen keskelle?

Psalmisti kuvaa osuvasti näitä tuntoja: 137:1-4  ”Baabelin virtain vierillä – siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme. Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme. Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: ”Veisatkaa meille Siionin virsiä”. Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla?”

Nämä vierauden ja ulkopuolisuuden tunnot lienevät monelle meistäkin varsin tuttuja, jotka koemme olevamme ikään kuin kahden maan kansalaisia. Aistiemme välityksellä koettava ja nähtävä todellisuus näyttää usein varsin lohduttomalta, karulta, pimeältä jopa toivottomalta. Kuinka lohdullista ja rohkaisevaa onkaan kuulla kun kaiken sen keskellä Jumala haluaa Sanansa kautta vahvistaa meitä: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.”. Toivo ei siis synny meidän ponnistelujemme seurauksena, vaan meidän ulkopuoleltamme Jumalan toiminnan ja lupausten vaikutuksesta.

Room. 4:18 ”Ja Aabraham toivoi, vaikka ei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: ”Niin on sinun jälkeläistesi luku oleva”

Tämän Raamatun tekstin äärellä olen myös usein pysähtynyt. Miten joku voi toivoa, vaikka toivoa ei näytä olevan? Minkä suhteen Aabrahamilla ei ollut toivoa? Mitä ilmeisimmin toivo inhimillisessä mielessä, biologisten tosiasioiden valossa oli mennyt lapsen saannin suhteen. Ehkä nuo  Aabrahamin tunnot sanoittaa joskus meidänkin kokemuksia toivon menettämisestä joissakin elämämme vaikeissa tilanteissa? Esimerkiksi vaikean sairauden meitä kohdatessa.

Ja kuitenkin samaan aikaan Aabraham toivoi ja uskoi tulevan monen kansan isäksi. Hänen toivonsa ei ollut toiveajattelua vaan toivo ankkuroitui Jumalan lupauksiin, jotka ylläpitivät tätä toivoa. Paavali kirjoittaa Room. 8:24: ”Sillä toivossa me olemme pelastetut, mutta toivo, jonka näkee täyttyneen, ei ole mikään toivo; kuinka kukaan sitä toivoo, minkä näkee?”

Siis toivoa eikä uskoa tarvita enää siellä, missä toivo on täyttynyt ja usko vaihtunut näkemiseksi. Ja Aabrahamin elämästä tiedämme, että hänen toivonsa ei ollut turha. Hän sai jälkeläisiä lukemattomasti sekä biologisia ja ennen muuta hengellisiä jälkeläisiä. Ja nämä samat Jumalan antamat lupaukset kantavat myös meitä ja pitävät yllä toivoamme.

Room. 5:4-5 ”mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa; mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.”

Tässä luvataan, että toivo ei saata meitä häpeään. Häpeä inhimillisessä kokemuksessa kuvaa suhdetta kohteeseen joka torjuu ja hylkää. Mutta Jumalan rakkaus on sitä, että hän ei hylkää eikä torju ketään. Raamattu (Mal. 2-6) sanoo niinkin voimakkaasti, että Jumala vihaa hylkäämistä.

Häpeä lienee meille niitä vaikeimpia ja sietämättömimpiä tuntojajoilta haluaa suojautua. Ensimmäinen ihmisparikin syntiinlankeemuksen jälkeen juoksivat viikunapuiden suojaan ja halusivat peittää itsensä puiden lehdillä, koska huomasivat olevansa alasti. Nyt kuitenkin Jumalan sana lupaa että toivomme on Jumalassa ja tämä toivo ei saata meitä häpeään. Toivomme on siinä, että Jumala peittää meidän alastomuutemme. Näin hän toimi Aadamin ja Eevan kohdalla. Hän puki heidät eläimen nahkoihin.

Hän itse pukee meidät Kristuksen meille hankkimaan vanhurskauteen. Vapahtajamme kärsi ristin häpeästä välittämättä kuten heprealaiskirjeen kirjoittaja kuvaa. Ristiinnaulitut olivat alasti ristillä kaiken kansan katseltavana, pilkattavana ja häväistävänä. Ja tämän kaiken vastaanottajana oli Kristus. Hän kärsi ristin häpeän edestämme. Hänet hylättiin, hän oli yksin, koki helvetin puolestamme. Ja helvetissä ei ole toivoa, ei yhteyttä. Meillä kuitenkin on toivo, koska hän kärsi helvetin meidän edestämme.

Keijo