Armo kantaa 1/2023

Ensimmäinen lehti pääsiäisenä 2023

Avautumisesta 
Kevät on uuden avautumisen aikaa. Kun ensimmäiset kukat työntyvät esiin ruskeiden heinien keskeltä tai tummasta maasta, niin voimme käyttää jopa sanaa ”ihme”. Pysähdymme ihastelemaan kuin uutta asiaa, vaikka sama toistuu vuodesta toiseen.

Tässä nettilehtisessä luonnon osuus on näkyvästi esillä, mutta myös Raamatun sana ja opetus. Luulen, että nämä asiat kulkevat mukana selkeinä ja ymmärrettävinä lyhyinä kirjoituksina, runoina, kuvina ja pikku puheina. Raamatunpaikat ovat usein niitä hyvinkin tuttuja kohtia, mutta ehkä nekin voivat avautua kuin uusina meidän erilaisten ihmisten kautta. ”Avautua” sana on minusta kuvaava ja kaunis ilmaisu koskee se sitten kukkaa tai sanaa.

Meille avautuu vähitellen hyviä asioita Jumalan lapsina. Luin juuri Psalmeja. Raamattuni sivulla oli merkintä, että Psalmi 32:8 oli erityisellä tavalla puhutellut 12.7.81. ”Minä opetan sinua ja osoitan sinulle tien, jota sinun tulee vaeltaa; minä neuvon sinua, minun silmäni sinua vartijoitsee” (KR33). En luonnollisesti muista tilannetta, mutta tiedän tähän liittyneen jotain minulle tärkeää turvaa ja lohdutusta.

Sama Psalmi alkaa ”Autuas se, jonka rikokset ovat anteeksi annetut, jonka synti on peitetty!” Jeesuksen Kristuksen ristin työ lahjoittaa meille syntien anteeksiannon ja rauhan, Jumalan lapseuden. Armo kantaa, vaikka monet vaikeudet ovat yhä elämässämme.

Nyt on avautunut jotain uutta tämän nettilehtisen muodossa. Koin tämän sydämelleni lasketuksi asiaksi ja sen vuoksi tähän ryhdyin. Olen kysellyt mukaan tulijoita hyvin varovasti, kuin arastellen. Oma kokemukseni on ollut se, että Jumalan siunaus on ollut läsnä usein hyvin vaatimattomissa asioissa, kun vain on lähtenyt liikkeelle sen mukaan minkä ymmärtää Jumalan antamaksi asiaksi. Omalla kohdallani kyse on voinut olla esimerkiksi kirjeen tai kortin postittamisesta tai yhteydenotosta ystävään. Nyt on avautunut vaatimaton nettilehti Armo kantaa. Tämäkin voi olla jotain vastaavaa. Ehkä tämä onkin kuin ystäväkirje joillekin harvoille lukijoille. Juuri sinä olet suunnattoman arvokas ja rakas Jumalan silmissä. Ceta

Ilo särkymätön runo, liisa

Pieni raamattuhetki ilosta ja runo  kuva, kirjoitus ja runo, liisa

Saat olla heikko -kuva ja runo , Ceta

Levähtäkää vähän, Wislöff 1  YouTube, Ceta

Kahden minuutin hartaus , YouTube, Ceta

Elämä kuoli , lainaus Martta Kaukomaan kirjasta Aamusta iltaan


Seuraava numero ilmestyy 15.5.2023 jHs

Tekijä: Ceta

Armo kantaa aineiston kokoaja ja esille laittaja.