Psalmit:
63:1 Daavidin virsi, kun hän oli Juudan erämaassa.
63:2 Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.
63:3 Niin minä katselin sinua pyhäkössä, nähdäkseni sinun voimasi ja kunniasi.
63:4 Sillä sinun armosi on parempi kuin elämä, minun huuleni ylistäkööt sinua.
63:5 Niin minä kiitän sinua elinaikani, nostan käteni sinun nimeesi.
63:6 Minun sieluni ravitaan niinkuin lihavuudella ja rasvalla, ja minun suuni ylistää sinua riemuitsevilla huulilla,
63:7 kun minä vuoteessani sinua muistan ja ajattelen sinua yön vartiohetkinä.
63:8 Sillä sinä olet minun apuni, ja sinun siipiesi suojassa minä riemuitsen.
63:9 Minun sieluni riippuu sinussa kiinni, sinun oikea kätesi tukee minua.
—————————
Monesti tuntuu siltä, että arkinen vaellus on kuin erämaassa kulkemista, siellä elämistä, päivästä toiseen samaa loppumatonta kuivuutta. Eikö maisema muutu ollenkaan?
Olen janoinen. Odotan löytäväni puron, josta saisin juoda elävää virvoittavaa vettä, Tai kallio halkeaisi ja vesi virtaisi. Eikö Jumala jo johdattaisi kukkiville niityille, tuoksuvaan metsään? Saisin kokea jatkuvaa, pysyvää iloa, tunnetta Jumalan voimasta itsessäni.
Nälkä alkaa vaivata, Jumalan äänen kuulemisen nälkä. Miksi Hän vaikenee? Huudan Häntä avuksi. Maisema edessäni peittyy sumuun, en enää erota polkuakaan, onko edes suunta oikea? Levottomuus valtaa mielen.
————————
Näissä ajatuksissa ja tunteissa löydän Psalmin 63.
Daavid on erämaassa paetessaan vihollista, ja siellä hän kirjoittaa ajatuksiaan, puhettaan Jumalalle. Sanat alkavat lohduttaa minua. Hänkin on janoinen.
63:2 Jumala, sinä olet minun Jumalani, sinua minä etsin varhain; sinua minun sieluni janoaa, sinua halajaa minun ruumiini kuivassa ja nääntyvässä, vedettömässä maassa.
Minua rohkaisee Daavidin luottamus yksin Jumalaan. Ketään muuta ei ole, joka voisi auttaa, joka antaisi virvoittavaa vettä hänen juodaksensa. Ja Hänelle Daavid puhuu, Häntä itseään hän kaipaa. ”Sinä olet minun Jumalani, Sinua sieluni janoaa.” Hän muistelee yöllä valvoessaan:
63:3-4 Niin minä katselin sinua pyhäkössä, nähdäkseni sinun voimasi ja kunniasi. Sillä sinun armosi on parempi kuin elämä, minun huuleni ylistäkööt sinua.
Erämaassa ollessaankin hän muistaa Jumalan armon häntä kohtaan, muistaa Hänen voimansa ja kunniansa. Ilman Jumalan armoa Hän ei voi elää.
Daavid herää kiittämään. Minullakin on aihetta kiitokseen omassa erämaassani. Ymmärrän, että Jumala on vienyt minut sinne, jotta sydämestäni etsisin Häntä, tarvitsisin Häntä itseään ja Hänen armoaan. Se kohdistuu minuunkin. Syntini on sovitettu Jeesuksen ristinkuoleman kautta, ja olen Jumalan lapsi. Hän on luvannutmyös ruokkia lapsensa. Daavid kirjoittaa:
63:5-7 Niin minä kiitän sinua elinaikani, nostan käteni sinun nimeesi. Minun sieluni ravitaan niin kuin lihavuudella ja rasvalla, ja minun suuni ylistää sinua riemuitsevilla huulilla, kun minä vuoteessani sinua muistan ja ajattelen sinua yön vartiohetkinä.
Daavid on erämaassa, yö on kylmä, pimeä ja pitkä, vihollinen uhkaamassa, Kuitenkin hän kääntyy Jumalan puoleen, koska uskoo ja luottaa Häneen. Daavidin apu ja turva on Kaikkivaltias Jumala.
63:8-9 Sillä sinä olet minun apuni, ja sinun siipiesi suojassa minä riemuitsen. Minun sieluni riippuu sinussa kiinni, sinun oikea kätesi tukee minua.
Miksi huokailisin, miksi pelkäisin? Olen koko ajan Jumalan armon ja Hänen rakkautensa kohteena, Hän tietää elämäni erämaat, Hän on lähellä, johdattaa eteenpäin, tukee ja varjelee. Saan Hänen Sanansa kautta elävää vettä ja ravitsevaa leipää. Hän johdattaa minut vetten ääreen, kukkiville niityille, juuri silloin, kun sitä tarvitsen.
———————
Nyt on erämaa. Huomaan, että myös täällä virtaa kirkas puro. Pienet kukat nousevat maasta sen reunoilla, ja avautuvat valoa kohti. Sumu on taas hälvennyt. Sain levätä hetken. Juon vettä purosta. Auringon säteet kimaltavat pisaroissa. Kohta jaksan jatkaa matkaa. Rauha on sydämessäni, Jeesuksen lupaama ilo ja rauha. Hän on kanssani,
———————
Daavid kirjoitti myös Psalmin 36, Siinä on lähes samoja sanoja kuin äskeisessä lukemassani psalmissa. Näissä jakeissa kuvastuu myös turvan etsiminen, nälkä ja jano, kokemus pimeydestä, joka uhkaa.
Ps.36:8–10 Kuinka kallis on sinun armosi, Jumala! Ihmislapset etsivät sinunsiipiesi suojaa. Heidät ravitaan sinun huoneesi lihavuudella, sinä annat heidän juodasuloisuutesi virrasta. Sillä sinun tykönäsi on elämän lähde; sinun valkeudessasi me näemme valkeuden.
Yksin Jumalan läheisyys, Hänen armonsa, antaa meille sen, mitä kaipaamme, ja myös tarvitsemme. Jeesus avasi tien iankaikkiseen elämään, Hän on Vapahtaja ja maailman Valkeus. Hän on tie, totuus ja elämä.
Ps.136:1 Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.
liisa
