AAMUSTA ILTAAN, Martta Kaukomaa
Valikoima vuosina 1912-1983 syntyneistä kirjoitelmista, RV-KIRJAT, Vantaa, painettu Karisto Oy:n kirjapainossa 1984
Martta Kaukomaa, kirjailija, runoilija, evankelista (1895-1992)
(s. 69 alkaen)
Elämä kuoli
Mitä on elämä? Elämä on salaisuus.
Ihminen osaa tarkasti eritellä kasvin siemenen rakenteen ja selvittää sen osat. Mutta mitä on siinä piilevä elämä, sitä hän ei tiedä. Hän ei voi sitä nähdä eikä punnita. Tänään se on siinä, huomenna se saattaa olla poissa. Siemen on samanlainen kuin ennenkin. Sen kokoomus on aivan sama. Se vain ei enää idä. Elämä on jättänyt sen.
Mitä on elämä?
Elämä on Kristus, sanoo Paavali. Ja Johannes todistaa: ”Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on. Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valkeus” (Joh. 1-4). Koko elämä.
Hänessä se myös jatkuvasti pysyy voimassa, selittää Paavali. ”Sillä hänessä luotiin kaikki, mikä taivaissa ja mikä maan päällä on, näkyväiset ja näkymättömät, olkoot ne valtaistuimia tai herrauksia, hallituksia tai valtoja, kaikki on luotu hänen kauttansa ja häneen, ja hän on ennen kaikkia, ja hänessä pysyy kaikki voimassa” (Kol. 1:16,17).
Jeesus Kristus on kaiken olevaisen olemus ja kaiken elävän Elämä. Hän todistaa itsestään: ”Minä olen … elämä” (Joh. 14:6).
Tämä Elämä tuli ihmiseksi. Se syntyi neitseestä, kapaloitiin ja pantiin Beetlehemin seimeen. Sitten se ”varttui viisaudessa, iässä ja armossa Jumalan ja ihmisten edessä”, kunnes se oli valmis voideltavaksi Pyhällä Hengellä ja ylennettäväksi ylös ristinpuulle. Siellä Elämä kuoli.
Kaiken alku ja synty, kaiken ydin ja olemus, kaiken voimassa pysyminen – kuoli. Itse elämä kuoli.
Sen takia tämä kuolema syvästi perinpohjin vaikutti koko luomakuntaan. Se oli kaiken kuolema, sillä minne enää mitään elämää olisi jäänyt, kun Elämä kuoli. ”Yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet” (2 Kor. 5:14).
Koko luomakunta enkelimaailmaa myöten oli osallisena tässä kuolemassa, joka oli sijaiskuolema ja uhri – kaiken lunastus ja sovitus. Ennen kaikkea asia koski ihmistä, häntä, jonka kautta synti tuli maailmaan – ja synnin kautta kuolema.
Ihmisellä oli alusta alkaen erikoissuhde Elämään. Elämä oli ihmisten valo, sanoo Johannes. Se asuu ihmisessä erikoisella tavalla, ja ihminen voi sen myös tajuta. Hän saattaa käsittää, että ”hänessä me liikumme, elämme ja olemme”. Ihmisen elämä Elämässä on persoonallista ja kuninkaallisen vapaata. Mutta juuri siksi hän voi myös rikkoa Elämää vastaan, kapinoida ja olla vastahakoinen – myydä itsensä kuoleman valloille, orjuuden alaisuuteen.
Kuolema tuli sen välityksellä kaikkiin ihmisiin ja koko olevaiseen. Elämä huokaisi kaikissa luoduissaan turmeltuneisuuden orjuuden alla. Se etsi auttajaa, välimiestä, sanoo profeetta kuvakieltä käyttäen , mutta sitä ei löytynyt. ”Ja minä katselin, mutta ei ollut auttajaa, ja minä ihmettelin, kun ei kukaan tueksi tullut” (Jes. 63:5). Ei voinut velikään veljeään lunastaa, sillä hinta oli ylen kallis. ”Silloin minun oma käsivarteni minua auttoi”, sanoo Elämä edelleen. Se tuli itse kuoleman alaisuuteen luotujensa kaltaisena.
Eijaa, eijaa!
Herran suuren armon soi,
neitsyt pojan ilmi toi,
jok’kaikki loi.
”Ja elämä ilmestyi”, sanoo Johannes. Hän näki sen omin silmin, hän katseli ja käsin kosketti sitä. Kaiken olevaisen olemus ja elävän Elämä säteili hänelle kirkkauttaan, ”senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1:14).
Sitten Elämä kuoli . . . ”vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä” (Joh. 19:34). Elämä oli kuollut.
”Ja sillä paikalla, missä hänet ristiinnaulittiin, oli puutarha, ja puutarhassa uusi hauta, johon ei vielä oltu ketään pantu. Siihen he nyt panivat Jeesuksen . . .” (Joh. 19:41,42).
Elämä haudattiin.
”Mutta viikon ensimmäisenä päivänä Maria Magdaleena meni varhain, kun vielä oli pimeä, haudalle ja näki kiven otetuksi pois haudan suulta” (Joh. 20:1)
Elämä oli noussut ylös. ”. . . niinkuin ei ollutkaan mahdollista, että kuolema olisi voinut hänet pitää” (Apt. 2:24). Sen valtakunta ei kestänyt Elämän Ruhtinaan läsnäoloa. Siksi sen täytyi avata porttinsa ja luovuttaa avaimensa väkevämmälleen.
Elämän kuolema kukisti kuoleman portit.
”Kuolema on nielty ja voitto saatu” (1 Kor. 15:55). Koko olevainen on lunastettu ja tehty uudeksi Kristuksessa. Vanha katosi Hänen kuolemassaan, uusi astui esiin Hänen ylösnousemisessaan.
Tämä on täyttynyttä todellisuutta Kristuksessa. Tätä todellisuutta saarnataan jatkuvasti kaikille kansoille taivaan alla, jotta hän, ihminen, joka vapaana astui sisälle kuoleman todellisuutta ja orjuuteen, nyt uudestaan vapaaksi tehtynä astuisi omasta halustaan uskon kautta sisälle elämän todellisuuteen, vapauteen.
” . . . yksi on kuollut kaikkien edestä, siis myös kaikki ovat kuolleet; ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut” (2 Kor. 5:14,15).