Heikko ihminen Hyvän Paimenen huomassa, heikkona myös rukouksessa
Elämään kuuluu erilaista ja eri asteista ahdistusta. Useimmiten miellämme sen negatiivisena, ja tahdomme siitä nopeasti eroon. Aina ahdistus ei välttämättä ole yksinomaan huono asia. Jumala voi puhua myös sen kautta. Se voi pysäyttää meitä Jumalan kasvojen eteen.
Ahdistus voi liittyä elämämme normaaleihin asioihin tai niissä kokemaamme epäsuhtaan todellisuuden ja odotustemme välillä. Ahdistuksen syy voi löytyä myös sairaudesta. Kohtaamillamme menetyksillä ja järkytyksillä on oma merkityksensä. Elämäntilanne vaatii kestämistä ja yrittämistä. Surun käsittely saa erilaisen muodon ja toisen ajan.
Ei ole hyvä hengellistää kaikkea. Toisaalta olemme kokonaisuus ja olemme kaikkine asioinemme, vaiheinemme ja elämäntilanteinemme Jumalan käsissä ja hoidossa. Samoin meillä Kristukseen turvaavilla on tieto, että tämä vaiheemme täällä ”kyynellaaksossa” on ajallinen. Ajattomat ja ikuiset asiat ovat perillä.
Kaikesta hengellisestä tiedosta ja niin kutsutusta ”hengellisestä kasvusta” huolimatta, nämä omat taustamme ovat jäljellä. Ne voivat vaikuttaa hyvää, mutta myös päinvastaista. Masentuneina, väsyneinä tai kivuissamme huomaamme joskus olevamme hyvin onnettomia käytökseltämme. Kuitenkin saamme omistaa myös tämän lupauksen ja lohdutuksen: ”…ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt” (Ilm.21:4). Saamme jättää murheemme Jumalan haltuun. Saamme jättää myös koko oman surkeutemme armahtavan Jumalan haltuun. ”Heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen” (1. Piet.5:7).
Voimmeko siis heittää hänen päällensä sellaisenkin murheen, joka syntyy kun tuskastumme, kiivastumme, sanomme vääriä sanoja yhä vielä, pitkään uskossa oltuamme? Miksi meistä, minusta, ei tule hyvää tai vahvaa tai menestyjää?
Itselleni on tullut rakkaaksi oman elämäni kipujen kautta Heprealaiskirjeen kohta: ”Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: ’En minä sinua hylkää enkä sinua jätä’.” (Hebr.13:5.) Uskoisin, että tämä on osoittamassa tietä oikeaan suuntaan. Meistä on tarkoitus Jumalan lapsina tulla riippuvaisia Taivaallisesta Isästämme. Meistä on määrä tulla pieniä, mutta uudella tavalla näkeviä, kiitollisia ja eteen päin katsovia. Katseemme ei kohdistu enää niin paljon omiin tekoihimme tai saavutuksiimme, vaan Hyvään Paimeneen rinnallamme.
Jumala ei jätä meitä. Ainakin minussa on riippunut pelko liittyen hylkäämiseen. Olen ajatellut alitajuisesti, että minun pitäisi olla jotenkin näkyvällä tavalla hyödyllinen ja sitten voin luottaa Jumalan rakkauteen. Jumala on kuitenkin uskollinen itsensä tähden. Hänen oma rakkautensa kohdistuu aina juuri heikkoon, avuttomaan ja tarvitsevaan.
Me katsomme Kristukseen meille annettuna lahjana. Hän kärsi puolestamme. Hän tuli ihmiseksi tähtemme. Hän tuli myös puhumaan ne kalliit sanat mitä on talletettuina evankeliumeissa. Itse ajattelen, että on hyvä osata ulkoa edes joitakin Jeesuksen sanoja: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä.” ”Rauhan minä jätän teille: minun rauhani – sen minä annan teille.” ”Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö.”
Jumala kuulee meitä Kristuksen tähden.
Yksi osa kristityn kilvoitusta on siinä, että opimme rauhoittumaan ja kyselemään Jumalan tahtoa rukoillen ja sanan kautta. Kun rukoilemme, niin kyseessä on tällöinkin lahja, ei suoritus. Nimittäin Jumala, Isä, kuulee meitä Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, tähden. Meitä ei kuulla monisanaisuutemme tai rukousasentomme tähden, ei edes rukouspaikan vuoksi. Emme tee tietä rukoukselle pitkäkestoisen ylistyksen kautta. Meitä ei kuulla sen vuoksi, että ikään kuin ensin tyhjentyisimme jostain muusta. Ei, meitä kuullaan Jeesuksen tähden.
Vanhassa testamentissa on peräti 22 jakeessa mainittu sana ”armoistuin”. Se liittyi aina Kaikkeinpyhimpään, Jumalan läheisyyteen ja syntien anteeksisaamiseen. Kun Jeesus kuoli, temppelin esirippu repesi. Meillä on pääsy näin pyhimpään. Tätä tarkoitan, kun sanon, että Isä kuulee meitä Poikansa tähden.
”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit” (Room.3:23-25).
Rukouksessa menemme kuin armoistuimen äärelle. Oikeastaan olemme aina Jumalan kasvojen edessä Jeesuksen uhrin ja lahjavanhurskauden tähden. Aloittaessani rukousta, muistutan itseänikin Kristuksen sovitustyöstä ja syntien anteeksi saamisesta Kristuksen ansiosta.
Rukouksessa on kyse yksinkertaisesta asiasta. Se on kuin lapsen puhetta Isälle. Se on ”Abba”-puhetta usein yksinäisyydessä. Tarkoitan tällä sitä läheisyyttä ja valmistautumattomuutta, mitä rukous usein on. Rukouksessa voi olla tunnetta, mutta siinä ei tarvitse olla muuta kuin kääntyminen Jumalan puoleen asioissamme. Jumalan rukousten kuuleminen tai niihin vastaaminen ei riipu meidän tunteistamme. Hän kuulee meitä Kristuksen tähden.
Hädässä saamme turvautua Jumalan rakkauteen ja armoon Kristuksessa. Rukouksesta tulee osa elämäämme. Se kiinnittyy arkeemme. Siinä emme käske Jumalaa. Me anomme, kiitämme, kysymme, olemme yhteydessä ja lähellä. Välillä me kipuilemme ja jopa epäilemme rukoushetkissämme tai lyhyissä rukoushuokauksissamme. Usein saamme huomata, ettei Jumalan vastaus ole sitä mitä odotimme. Se myös saattaa viipyä.
Rukoukseen voi liittyä myös ahdistusta ja huolta. Saatamme yhä uudestaan viedä samaa sydämellämme olevaa asiaa Jumalalle. Ajattelen, että sekä asiamme, että me itsekin olemme kuin hyvän ja luotettavan Jumalan sylissä. Entä kun vanhenemme? Keskittymiskykymme ehkä heikkenee entisestään. Uskon, että yhä enemmän katseemme kääntyy siihen, että Kristus on meille lahja. Voimme pyytää sitä, että saisimme olla häneen liitetyt. Kun vain olemme Kristuksessa, meiltä ei puutu mitään. Saamme pyytää kaikkeen tarvittavaan Jumalalta voimia. Hän tietää mikä on tarpeellista, ja mikä on hyödyllistä.
Kirjoitus on julkaistu myös Armo riittää lehdessä numero 2-3/2016
Ceta
Mietteitä rukouksesta, Keijo (Isompi fontti)
Psalmirukouksia ja sydämen huokauksia, Lea
Puhetta Hänelle, joka on läsnä, Ceta
Tässä olen tänään, runo, liisa
Valvokaa ja rukoilkaa, Jeesuksen sanoja, Ceta
Nyt Jeesus ristillä, rukouksesta lyhyesti ja laulun sanat, antti.a
Mua siipeis suojaan kätke, virsi 552, Lina Sandell (Isompi fontti)