Urho Muroman Iltavartio s.28

24. päivä

Rakkaani, käykäämme sittenkin uskalluksella armoistuimen eteen. Eivät meidän asiamme korjaannu sen kautta, että Herrasta vieraannumme. Eivät ne korjaannu siten, että heittäydymme entistä suuremmalla innolla Herran työhön. Ne korjaantuvat vain, kun todella käymme Herran eteen ja kerromme Hänelle kaiken.

Ja kun näin olemme tyhjentäneet koko sydämemme hädän, tuskan ja kylmyyden Hänen eteensä ja uskossa ottaneet vastaan lupauksen täydellisestä syntien anteeksiantamuksesta, silloin alkaa sydämemme taas elää armosta ja uusi rakkaus syttyy. Ensimmäinen rakkaus herää sydämissämme ja elämä muuttuu uudeksi.

Tämän rakkauden Herra tahtoo uudelleen sytyttää. Käykäämme rohkeasti Hänen eteensä pyytämään sitä. Älkäämme lähtekö pois ennenkuin Hän on saanut uudelleen siunata meitä. Pois epäilys ja epäusko! Kiinni Herran armolupauksiin! Ja asiat uudistuvat.

 

Iltavartio on pienikokoinen vihkonen. Sen kokosi Herää Valvomaan lehden varhaisvuosikerroista Marja-Terttu Tolamo. Herää valvomaan oli Suomen Raamattuopiston Säätiön hengellinen aikakauslehti, jonka perusti rovasti Urho Muroma vuonna 1928. Lehden levikki oli vuonna 1960 noin 39 000, mikä on aivan tavaton luku suomenkieliselle kristilliselle aikakauslehdelle.