PERUSSANOMA Oy, Kariston Kirjapaino Oy, Hämeenlinna 2008
olkoon pyhitetty nimesi.
Tutkijat ovat nykyisin sitä mieltä, että Isä meidän -rukous alkaa aramean sanalla abba ja että Jeesuksen voidaan siksi olettaa opettaneen opetuslapsiaan rukoilemaan arameaksi, jokapäiväisellä puhekielellä, ei hepreaksi, klassisella kirjoitettujen tekstien kielellä. Ensimmäisen vuosisadan arameaa puhuva juutalainen oli tottunut lausumaan rukouksensa hepreaksi, ei arameaksi. Samoin muslimit lausuvat perinteiset rukouksensa 600-luvun Arabian klassisella arabian kielellä. Juutalaisuudella ja islamilla on oma pyhä kielensä, kristinuskolla sen sijaan ei. Tämän seikan merkitys on valtava.
Jeesuksen aikana Raamattua luettiin julkisesti vain hepreaksi, ja rukoukset tuli lausua tuolla kielellä. Kun Jeesus hyväksyi aramean rukouksen ja jumalanpalveluksen kieleksi, hän otti jättimäisen askelen ja teki samalla mahdolliseksi sen, että Uusi testamentti kirjoitettiin kreikaksi (ei hepreaksi) ja käännettiin sitten muille kielille. (s.96) Uskovat voivat astua Jumalan eteen käyttäen omaa äidinkieltään ja lukea Raamattua kukin omalla kielellään.
Kun Jeesus opetti opetuslapsiaan rukoilemaan ”abbaa”, hän piirsi kuvan uskovien perheestä, joka ulottuu Abrahamin jälkeläisten ulkopuolelle. Jokaisella ihmisellä, kuuluipa hän mihin heimoon tai kansakuntaan tahansa, on isä. Jos Jumala on ”Isämme”, kaikilla ihmisillä on siten sama oikeus puhutella häntä. Sana abba ei rajaa ketään ulkopuolelleen rodullisista tai historiallisista syistä.
”Abba” esiintyy Uudessa testamentissa: Mark. 14:36, Room. 8:15 ja Gal. 4:6. Kaikissa näissä kohdissa sanaa seuraa välittömästi kreikan ilmaus ho patẽr (Isä, määräinen muoto). Kirjoittaja tallettaa aramean sanan abba ja kääntää sen sitten kreikaksi lukijoilleen, jotka eivät kenties osaa arameaa. Kreikankielisessä alkutekstissä ilmaus kuuluu siten Abba, ho patẽr (aramea ja kreikka ovat siinä rinnakkain). Miksi tämä kaksoisrakenne? (s. 97)
Sana abba oli selvästikin apostoliselle yhteisölle niin tärkeä, että se säilytettiin teksteissä, vaikka ne kirjoitettiinkin kreikaksi ja kirjoittajat tiesivät, etteivät kaikki lukijat ymmärtäisi aramean sanaa. Nämä Uuden testamentin kohdat ovat hartaita rukouksia. Paras viite siitä, miksi tämä aramean sana säilytettiin kreikankielisessä tekstissä, on se, että Jeesus itse kutsui taivaallista isäänsä nimellä abba ja opetti opetuslapsiaan seuraamaan esimerkkiään.
Vanhassa testamentissa sanaa ”isä” käytetään yli kymmenen kertaa Jumalan yhteydessä. Joskus kyseessä on vertaus, joskus kielikuva, mutta ei koskaan suora puhuttelu.
Jeesus olisi voinut valita minkä tahansa monista sanoista Jumalan puhuttelunimeksi; hän valitsi aramean sanan abba. Ainakin neljässä Lähi-idän maassa abba on nykyäänkin lasten ensimmäinen sana. (s. 98)
Sanan lopun pitkä ”a” on aramean määräinen artikkeli. Abba merkitsee kirjaimellisesti ”(tiettyä) Isää”. Asiayhteydestä riippuen se voi kuitenkin tarkoittaa myös ”minun Isääni” tai ”meidän Isäämme”. Luukkaan versio Isä meidän -rukouksesta alkaa sanalla ”Isä”, Matteus puolestaan aloittaa sanoilla ”meidän Isämme”. Molemmat ovat oikeita käännöksiä sanasta abba.
Tämä suurenmoinen arameankielinen sana ilmaisee sekä kunnioitusta, jolla puhutellaan itseä arvokkaampaa henkilöä, että läheistä henkilökohtaista suhdetta puhujan ja puhuteltavan välillä. On helppo ymmärtää, miksi varhaiset kristityt jatkoivat sen käyttöä, vaikka rukoilivatkin kreikaksi. Se kertoi, millainen suhde uskovalla oli Jumalaan Kristuksen kautta. Varhaisten kristittyjen tapa käyttää Isä meidän -rukousta vahvistaa tätä merkitystä.
Kuuluisa tuhlaajapoikavertaus on parasta ymmärtää siten, että Jeesus määrittelee siinä sanan ”isä” erityistä tarkoitusta varten. Tässä kertomuksessa Jeesus rikkoo kaikki inhimillisen patriarkaatin rajat ja piirtää kuvan isästä, joka tekee enemmän kuin hänen kulttuurissaan odotettiin yhdeltäkään isältä. Jeesus ei kuvannut tuntemiaan isiä, vaan loi uuden mallin, jonka tarkoitus oli esittää Jumalaa. (s. 100)
en tule luoksesi vihan vimmassa. (Hoosea 11: 9)
Tätä edeltävissä jakeissa Hoosea esittää Jumalan hellänä , rakastavana isänä, jonka rakastettu lapsi kapinoi. Isällä (Jumalalla) olisi oikeus suuttua ja rangaista lastaan, mutta hän osoittaakin rakkautta. Jeesus peri tämän käsityksen taivaallisen Isänsä luonteesta Hoosealta, ja on helppo olettaa, että hän aloitti luvusta 11, otti lähtökohdakseen kuvan Jumalasta Isänä ja loi tunnetun vertauksensa. Jeesus ei kuvannut Jumalaa hallitsijana, joka alistaa valtakuntansa herruuden alle (jotkut vanhemmat toimivat näin). Jeesus kutsui Jumalaa ”Isäksi” ja määritteli tämän sanan tuhlaajapoikavertauksessa.
Kokosi Ceta