Rauha ja siihen läheisesti liittyvä turvallisuus on itselläni ollut paljon mielessä. Ovathan kyseiset asiat inhimillisessä mielessäkin varsin merkittäviä. Millaiseksi ihmisen elämisen edellytykset muodostuvatkaan, jos rauha ja turvallisuus puuttuu ja jos eletään jatkuvan uhkan alla? Paradoksaalista kyllä; rauhasta puhutaan paljon, sille on suunnaton tarve ja samaan aikaan maailma on lukemattomien sotien, väkivallan ja konfliktien läpäisemä.
Miten minä kristittynä voin kaiken tämän rauhattomuuden ja levottomuuden keskellä elää rauhassa? Rauhattomuutta ja levottomuutta voi aiheuttaa myös monet sisäiset asiat, yllykkeet javaatimukset.
Itselläni on vielä tänäänkin vahvana muistissa kokemus vuosikymmenien takaa. Silloin nuorena uskovana olin sisäisesti hyvin ahdistettu. Kristittynä eläminen täyttyi mitä erilaisimmista velvollisuuksista, vaatimuksista ja suorituksista. Ko. asiat olivat sinänsä ihan raamatullisia (uskosta kertominen, evankeliointi, Raamatun luku, rukous, hengellisissä kokouksissa käynti jne.). Teologisesti ilmaistuna elin siis vahvasti lain alla.
Eräs rukoushetki avatun Raamatun äärellä oli kuitenkin silloiseen tilanteeseen Jumalan antama apu. Room. 5:1 jae; ”Koska me olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, meillä on rauha Jumalan kanssa.” Se oli ns. keidas-hetki siihen tilanteeseen. Pyhä Henki avasi sanan. Ymmärsin, että rauhani perusta ei olekaan em. kristilliseen elämään liittyvät toimet ja tekemiset. Ymmärsin, että rauhani perusta onkin uskosta, joka suuntautuu itseni ulkopuolelle, Jumalan tekoon Kristuksessa minun hyväkseni. Ts. sain tuolloin vaikka vähäisestikin tajuta mistä evankeliumissa on kysymys.
Mutta kyllä rauha ja sen perustus ovat edelleen asioita, joiden kanssa joutuu painimaan. Kovin helposti käy, että syyt ja seuraukset, juuri ja hedelmä vaihtavat paikkaa. Ja silloin onkinkovin helposti havaittavissa rauhattomuutta, levottomuutta, murheita jne., jolloin ne hyvin intensiivisesti vievät huomion puoleensa. Rauhan syyt, koska ne tulevatkin itseni ulkopuolelta jäävät helposti unohduksiin.
Psalmisti toteaa 103:2: ”Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt”. Ja psalmin jatkossa kerrotaan mitä se hyvä on: ..”antaa kaikki sinun syntisi anteeksi…”. Rauhattomuutemme ja siihen liittyvät ja siihen vaikuttavat asiat, elämän tilanteet, ajatukset ja tunteet me varsin helposti muistamme, mutta rauhamme syyt niin helposti unohtuu. Näin ainakin itselläni.
Eikä varmaan mitään sattumaa olekaan se miten Paavali tästä järjestyksestä kirjoittaa Room. 14:17: ”sillä ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä.”
Eräs toinen itselleni merkittävä rauhaan liittyvä Raamatun teksti, jota usein toistelen ja mietiskelen on Fil. 4:6-7: ”Älkää mistään murehtiko, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa Jumalalle tiettäväksi ja Jumalan rauha joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.”
Kehotus älkää mistään murehtiko on siis imperatiivissa, käsky muodossa. Vaikea läksy kyllä opittavaksi. Tosin Paavali tarjoaa siihen kyllä lääkkeen, eli viedä pyynnöt rukouksella ja anomisella Jumalalle tiettäväksi. Ihmeellistä kyllä, usein se on auttanut.
Jotakin eroa on ymmärryksen eli ihmisjärjen mukaisella rauhalla ja Jumalan rauhalla, joka on yli ymmärryksen mukaista. Tästä varmaan Paavalilla oli hyvin syvä ymmärrys. Etenkin kun ottaa huomioon, että hän kirjeen filippiläisille kirjoitti vankeudessa, kahleissa ollessa ja koko ajan ulkonaisena uhkana leijui surmatuksi tuleminen.
Ei tällaisessa tilanteessa rauha ole ymmärryksen/järjen mukainen, vaan sen mukainen rauha on pitkälle olosuhteista kiinni. Tai kun Pietari oli vankeudessa (Apt.12:6) ja odotti mestatuksi tulemista seuraavana päivänä. Jakeessa kerrotaan, että hän nukkui sotamiesten keskellä edellisen yön. Ja niin syvästi, että enkelin piti kylkeen sysäisemällä herättää hänet. Miten siinä tilanteessa kykenee nukkumaan? Ei tällainen ymmärrykseen ja järkeen mene.
Itselleni ainakin nuo Raamatun tekstit ja monet muut ovat olleet suurena lohdutuksena ja apuna kun rauhattomuus ja murhe valtaa sisintäni mitä erilaisimmista asioista, olivat ne sitten ulkoisia, sisäisiä tai molempia yhdessä.
Keijo