Tämän kertaiseen teemaan osui sopivasti Roseniuksen kirjasta elämän leipää varsin puhutteleva runo:
sun seuraajasi täällä oisin, mua ohjaa tietä oikeaa.
ja että lähimmäisilleni mä ilomielin avun tuon.
niin että työssä, toiminnassa myös meitä apuun kutsutaan.
soit iäisen sä armon mulle, siis kiitän sua iäti.”
On niin helppo teoriassa puhua rakkaudesta ja hyvin tiedostaa senkin kuinka itseään toivoo toisten kohtelevan. Paljon vaikeampaa on kun pyrkii laittamaan teoriaa käytäntöön. Rakkauden teot maksavat aina jotakin sen tekijälleen. Lyhyesti sanoen se merkitsee itsensä kieltämistä, omien tarpeiden laittamista syrjään, asettumista toisen asemaan ja usein aivan konkreettista toisen auttamista.
Jeesus on tietysti tässä se kristityn esikuva. Hänen rakkautensa meitä ihmisiä kohtaan maksoi hänelle henkensä. Jeesus totesikin Joh. 15:13: ”sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä”.
Jeesus useissakin kohtaa kehottaa meitä rakastamaan toisiamme mm. Matt. 25: 40 ”Kaikki, mitä te olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, se te olette tehneet minulle”. Kun näitä tekstejä lukee niin huomaa, että rakkauden teot joita Jeesus tuossa luettelee eivät suinkaan ole mitään inhimillisillä mittareilla mitattuna suuria, ihmeellisiä ja vaikeita (käydä katsomassa sairaita, ruokkia nälkäisiä, antaa juomaa janoiselle, vaatettaa alastonta jne.). Vaikeaksi ne tulevat vain siksi, koska ne ovat myrkkyä omalle itsekkäälle minälleni.
Näitä kun miettii ja huomaa kuinka vajaaksi näiden rakkauden tekojen kanssa jää, niin Vapahtajan armon ja anteeksiannon merkitys ja arvo saa kyllä aivan uutta painoarvoa. Ja miten jaksaisikaan, jos Jeesus ja hänen vaelluksensa on minulle vain esikuva. Muserrun sen alla. Hänen tulee olla minulle ensisijassa Vapahtaja ts. evankeliumi ja sen perustalta hän on minulle myös esikuva ts. laki.
Minua on aina puhutellut tähän liittyen Luukas 2:10-11 ”älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus Herra Daavidin kaupungissa”.
Tuossa tosiaan enkeli ilmoittaa, että Vapahtaja on syntynyt, ei siis esikuva, joka näyttää teille miten moraalista ja eettisesti oikeaa elämää eletään.
Minusta suuremmoisella tavalla tämän Vapahtajan ja esikuvan välisen jännitteen kristityn elämässä pukee sanoiksi Luther pienessä kirjasessa (kristityn vapaudesta): ”Kristitty on vapaa herra, joka hallitsee kaikkea eikä ole kenenkään alamainen. Kristitty on kaikkien altis palvelija ja jokaisen alamainen”.
Itse olen tuota Lutherin kiteytystä tulkinnut niin, että Kristittynä olen vapaa omassa tunnossani Jumalan edessä eli mitkään lain käskyt ja Paholaisen syytökset eivät minun vapauttani, syntien anteeksiantoa voi viedä, koska Kristus on täyttänyt minun edestäni kaiken. Hän maksoi syntieni rangaistuksen ja hän eli edestäni täydellisen Jumalan lain täyttämän elämän.
Toisaalta ihmissuhteissa olen sidottu rakastamaan ja palvelemaan lähimmäisiäni. Mutta tämän saan tehdä evankeliumin vapauttamana, keskeneräisenä ja monin tavoin puutteellisena ihmisenä. Evankeliumin perustalta saan rohkeuden ja voiman myös suuntautua lähimmäistäni kohti.
Keijo