Äitini kuoli 3.6.1965 eli pian tulee 60 vuotta tästä tapahtumasta. Sisarukseni olivat jo muuttaneet kotoa. Olin elänyt vuoden isäni ja äitini kanssa tietäen, ettei hoitoa ollut saatavilla vaikeaan suolistosyöpään. Oli raskasta katsoa äidin kuihtumista ja seurata kovia kipuja vierestä.
Olin päässyt ripille kaksi viikkoa ennen äidin kuolemaa. Muistan hyvin, kun isä kyseli minulta tekstiä kuolinilmoitukseen. Tahdoin siihen tämän osan psalmista 23. Ajattelin sanojen sopivan sekä äidille että minulle. Äiti oli päässyt lepoon. Nyt hänellä on kaikki hyvin. Ja minun paimeneni on Herra.
Muutama vuosi sitten löysin kuolinilmoituksen. Muistelin tuota aikaa vähän runon tapaisin sanoin.
Olen tehnyt aiheesta myös kortteja. Tämän kuvan nyt löysin tänne eräästä sähköisestä julkaisustani.
En osannut pitää itseäni uskovana -tuolloin. Oikeastaan elin niin erilaisen nuoruuden kuin muut ikäiseni. Kyllä niin sydämestäni sanoin ”tahdon” ripille päästessäni ja vielä pienen pehmeäkantisen Johanneksen Evankeliumin sivulle sen tahtoni kirjoitin. Monia kyselyn, tarkkailemisen, epäilemisen ja tutkimisen mutkia sain käydä läpi Paimeneni pysyessä uskollisena.
Hyvä vaan, että sain kulkea omalla tavallani elämääni siihen vaiheeseen, että saatoin sanoa ääneen sen, että Jeesus on minun Vapahtajani, Paimeneni, syntieni Sovittaja. Hänen kauttaan minulla on ollut Taivaallinen Isä ja turva elämässä. On ollut myös ihmeellinen johdatus ja varjelus.
Ceta