”MUN ISI RAKASTAA MUA”
Olimme puolisoni kanssa reilu kuukausi sitten kaitsemassa lapsen lapsia (9v ja 4v) etelä-Suomessa heidän vanhempien ollessa lomareissulla. Eräänä iltana lasten nukkumaan menon lähestyessä pieni 4v nousee sohvalle ja ikään kuin julistuksen omaisesti toteaa; ”mun isi rakastaa mua valtavasti”.
Sen jälkeen luettiin iltasatu ja hän asettui tyytyväisenä omaan sänkyyn. Tulkitsin hänen toimintansa ja toteamuksensa vastauksena ikäväänsä. Tuli isi mieleen. Näin hän sitten vakuutti ”julistuksellaan” ennen muuta itselleen, että hän on hyvin rakas isälleen. Siinä oli vahva myönteinen, tunnetason kokemuksellinen ilmaus, joka kannatteli ja rauhoitti lapsen kaipaavaa mieltä. Se oli luonnollisesti lapselle välittynyt siitä rakkaudellisesta huolenpidosta jota hän isän ja toki äidinkin taholta oli osakseen saanut.
Tämä oli itselleni hyvin vahva, puhutteleva, pysäyttävä ja liikuttava hetki. Ehkä senkin vuoksi kun oma kokemukseni biologisesta isästä on ollut hyvin vaikea, etäinen, torjuva ja väkivaltainen. Isä, sanana on ollut jotenkin vaikea, eikä ollenkaan luontevaa sen käyttö ja isästä puhuessani on tullut paljon käytettyä enneminkin hänen etunimeään. Oma isäni jäi itselleni siis kovin vieraaksi ja etäiseksi.
Nyt teemana oleva Taivaan Isä on myös hieman vaikea aihe itselleni. Kuitenkin sitä haluaa Raamatun äärellä olla ja ammentaa sieltä, vähintäänkin tiedollisesti mitä se haluaa kertoa meille millainen suhde Herralla meidän Isällämme on hänen lapsiinsa. Ja näin ikään kuin kyseenalaistaa ne ikävät kokemukset omasta isä-suhteesta, jotka saattavat sävyttää liiaksi suhdettamme Taivaalliseen Isäämme.
Millaisena siis Raamattu välittää tai ”julistaa” meille Herramme suhdetta meihin?
Tässä on itseäni paljon auttanut ja puhutellut esimerkiksi tilanne, jossa Jeesus opettaa opetuslapsia rukoilemaan (Matt.6:9): ”Rukoilkaa te siis näin: Isä meidän, joka ole taivaassa..”. Jeesus ikään kuin heti määrittää millainen on meidän suhteemme Jumalaan. Se on Isän ja lapsen suhde vs. palvelijan tai tottelevaisen isännän ja orjan suhde.
Ja eräs toinen Raamatun teksti (Gal. 4:6) mikä on ollut itselleni varsin lohdullinen, mikä kuvaa hyvin tätä Isän ja lapsen suhteen, ikään kuin sen laadullista puolta: ”Ja koska tekin olette lapsia, Jumala on lähettänyt meidän kaikkien sydämiin Poikansa Hengen, joka huutaa: ”Abba Isä!”.
Abba-sanan merkityksiä ovat esimerkiksi isi, iskä tai isukki. Sen sävy on siis hyvin lämmin, turvallinen, iloinen, luottavainen ja hyvin lohdullinen. Siitä on pois kaikki ponnistelu, pinnistely, ”hikoilu”, pelko, uhka, hätääntyneisyys jne. Sen sijaan siinä on rauha ja levollisuus, niin kuin linnun poikanen emonsa siipien suojassa.
Paavali vielä jatkaa: ”…Mutta jos olet lapsi olet myös perillinen, Jumalan tahdosta”. Raamattu opettaa, että kuten luonnollisessa elämässäkin lapsi syntyy, niin Jumalan lapseksi myös synnytään. Kukaan meistä ei omaa syntymäämme itse valitse. Hänen tahdostaan ja valinnastaan olemme siis syntyneet ja tältä perustalta lankeaa meille myös perintäoikeus.
Miten suurenmoinen asia. Siinä ei kysytä minun laatuisuuttani. Siinä ei ole merkitystä myöskään menneisyydelläni ja kaikella ikävällä, jopa traumaattisilla kokemuksillamme, jotka voivat vielä ajoittain ikään kuin pistimen lailla eri tilanteissa painaa meitä alas.
Keijo