Meille opetettiin kymmenen käskyä viimeistään rippikoulussa. Nykyisessä Katekismuksessa (1999) käskyt ovat lähes Lutherin Vähästä katekismuksesta periytyneessä muodossa. Uudempi käännös (1992) tietysti muuttaa joitain sanoja.
- Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.
- Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä.
- Pyhitä lepopäivä.
- Kunnioita isääsi ja äitiäsi.
- Älä tapa.
- Älä tee aviorikosta.
- Älä varasta.
- Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi.
- Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta.
- Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.
Itselleni jäi nuorena tunne käskyjen kovuudesta. Silti luin Katekismusta vielä uskoon tultuani. Se tuntui todelta ja oikealta selityksineen. Se kertoo miten tulisi rakastaa Jumalaa ja lähimmäistä. Selityksistä ymmärsin, että Jumalan rakastamiseen kuuluu lähimmäisen rakastaminen.
Äitini oli vuoteen omana ja kuolemassa, kun kävin rippikoulua koulutuntien jälkeen. Käskyjen opettelu ilman minkäänlaista yhteyttä, rakkautta tai keskustelua oli kovan ja julman tuntuista. Oma suruni ja huoleni pyöri mielessäni opetellessani ulkoa käskyjä selityksineen. Jäi yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunne. Olin myös väsynyt, koska jouduin kotona auttamaan paljon. Olen silti kiitollinen Jumalalle tästä kipeästä elämänvaiheesta. Kaikki yhdessä on vaikuttanut ja vaikuttaa parhaakseni, kun elän Jumalan yhteydessä.
Tapahtui suuri muutos, kun sain vähitellen ymmärtää ja elää todeksi sen, että Jeesuksen Kristuksen kautta minulla on rakastava Taivaallinen Isä. Sain lapseuden Hengen sisimpääni. Uskoin sen. Tiesin sen. Uskaltauduin puhumaan tarpeistani ja tunteistani Jumalalle, Taivaalliselle Isälleni. Koin Jumalan rakkaaksi. Sanoin tämän rukouksessa Isälle. Orpouden tunne väistyi vähitellen. Sanoma rististä syveni. Kaikki tämä on tapahtunut hyvin hiljakseen. Ja silti on välillä monenlaisia epäilyksiä ja alavireisyyttä.
Hengellinen laki, jota käskytkin kuvastavat, on kirjoitettu Jumalan lasten lihasydämiin (Hes. 36:26,27). Tähän liitän mielessäni myös Paavalin tekstin: Jumalan rakkaus on vuodatettu sydämiimme Pyhän Hengen kautta (Room. 5:5). Hengellisenä se koskettaa koko olemustamme, ja sen sisältönä on rakkaus ja kunnioitus. Aito lähimmäisen kohtaaminen anteeksi antaen ja ilman kateutta on mielestäni lain ydinsanoma. Pelonkin tunteita herättänyt kivitauluihin kirjoitettu laki säilyttää pyhyytensä, mutta muuttuu mielessäni rakkauden laiksi. Se kertoo sanoin mitä rakkaus on.
Jumalan rakkaus ei ole jossain etäällä eikä se jätä yksinäisyyteen. Se luo yhteyttä. Siinä on läsnä vapaus ja se osoittaa kohti hyvää ja oikeaa. Saamme myös tarvittavan tahdon ja voiman, kun sitä pyydämme.
Rakkauden laki ei pakota suuriin ponnisteluihin. Kristuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen kautta kaikki on jo täytetty. Tässä rakkaudessa saamme elää turvassa ja anteeksiannossa joka päivä.
Jumalan rakkaus on ikuista, totuudellista ja pyhää. Se on Jumalan lähelle kutsuvaa ja lähimmäistä sekä itseä armollisesti katsovaa. Jumalan rakkaus ei perustu siihen mitä me olemme. Kaikki on lahjoitettu Kristuksen kautta.
Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Ceta