1 Daavidin virsi. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu. 2 Viheriäisille niityille hän vie minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. 3 Hän virvoittaa minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. 4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. 5 Sinä valmistat minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen.6 Sula hyvyys ja laupeus seuraavat minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.
Tämän kerran nettilehden paimenuus -teemaa ajatellessani nousi vahvasti mieleeni psalmi 23. Ko. psalmi on tullut itselleni hyvin tärkeäksi, jopa niin, että olen opetellut sen ulkoa ja pyrin sen päivittäin toistamaan. Erään kerran lueskelin sitä niin, että painotus oli kaikilla sanoilla, jossa Herra puhuu ja toimii: ”Herra on minun paimeneni… Hän vie… Hän johdattaa…, sillä Sinä…, Sinun vitsasi (”paimensauva” UT2020), Sinä valmistat…, Sinä voitelet.., saan asua Herran huoneessa jne.
Minulle tällainen kokemus lukea psalmi tuollaisella painotuksella oli suuri oivallus ja lohtu. Ei jäänyt epäilystäkään kuka siinä toimii ja kuka on toiminnan kohde. Siinä ihminen on passiivinen vastaanottaja. Pohdin myös sitä, että mikä on se ihmisen osa tuossa teksteissä ja kuinka hyvin Herran toiminta sopiikin yhteen sen kanssa mitä ihminen täällä vaelluksensa aikana voi kokea.
Raamatun maailmassa ihmistä ja lammasta on paljon verrattu toisiinsa. Lammas on laumaeläin ja ollessaan keskenään ne helposti alkavat nahinoida ja sen päättyminen edellyttää paimenen läsnäoloa. Lammas pelkää helposti, eikä kykene itse rauhoittamaan itseään ilman paimenen läsnäoloa. Jos lampaita vaivaa loiset tai syöpäläiset, ne eivät kykene itse häätämään niitä pois eikä rauhoittumaan ilman paimenen apua. Lammas ollessaan yksin on altis eksymään.
Mietin, että kuinka osuvasti nuo luonnehdinnat lampaasta sopivat meihin ihmisiin. Ainakin itse olen esimerkiksi kovin altis pelkäämään ja potemaan turvattomuutta kun olosuhteet muuttuvat epävarmoiksi. Usein löydän itseni eksyksissä, pimeydessä, yksinäisyyden- ja uhkan olon tunnoissa. Tai jopa niin, että koen olevani ihan kuin kuoleman (alkutekstin mukaan) varjon laaksossa.
Miten suurenmoisesti silloin Herran toiminta vastaakaan noihin kokemuksiin: Hän on paimeneni, ei minulta mitään puutu. Hän vie viheriäisille niityille, virvoittavien vetten luo. Hän siis tietää tarpeeni, jotka minulta puuttuvat. Hän lohduttaa, sitä joka on lohdutuksen tarpeessa. Kuoleman varjon laaksossa kulkiessani ei tarvitse pelätä, koska Hän on silloin kanssani. Jeesus itse toteaa Matt.11:28 ”Tulkaa minun tyköni kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon”. Miten lohdullinen viesti uupuneelle ja väsyneelle matkalaiselle.
Psalmi puhuu myös maljasta (minun maljani on ylitsevuotavainen). Eräs toinenkin Raamatun kohta puhuu maljasta käyttäen ihan samaa kreikan sanaa (poterion). Se löytyy mm. Luuk.24:42 ”Isä, jos sinä tahdot, niin ota pois minulta tämä malja; älköön kuitenkaan tapahtuko minun tahtoni, vaan sinun”. Jeesuksen nauttima malja oli se, mihin kaikki minun ja koko maailman synnit olivat puristettu ja sen maljan, hän puhdas viaton vapaaehtoisesti joi pohjaan saakka. Siksi minun maljani jonka saan nauttia Herran kädestä on ylitsevuotavainen evankeliumi; armoa, anteeksiantoa, vanhurskautta.
Mieleeni on jäänyt Bogatzkyn teksti kirjasta kulta-aarteita, mikä sopii hyvin tähän päätteeksi:
”Emme epäile Jumalan voimaa, jos vihollinen joko meissä tai lähimmäisissämme näyttää olevan vaikeasti karkoitettavissa. Minä olen heikko, mutta Kristus on väkevä; minä olen köyhä, hän on rikas; minä sairas, hän lääkäri. Minä olen syntinen, hän syntisten Vapahtaja. Me sovimme sen tähden kovin hyvin yhteen.”
Keijo